Itsekunnioituksesta

Monet ystäväni ovat töissä terveysasemilla eri puolilla Etelä-Suomea. On ollut mielenkiintoista kuulla ihmisten kokemuksia eri paikoista. Paikoitellen järjestelmä tuntuu toimivan hyvin ja töiden tekeminen on mielekästä. Valitettavan monessa paikassa näin ei kuitenkaan ole. Helsingin seudultakin löytyy alueita, joiden lääkärinviroista vain pieni osa on täytettyinä. Tämä seurauksena myös väestö on huonommin hoidettua. Työympäristönä tällainen paikka voi siis olla kovinkin kuormittava. Töitä olisi tarjolla enemmän kuin niitä kukaan ehtii tekemään.

Lääkärinä joutuu ottamaan vastuuta ja tekemään ajoittain vaikeitakin päätöksiä. Jos potilaita on paljon ja kiire pukkaa päälle, niin stressitasot alkavat helposti nousta. Tekisi mieli hoitaa tämä asia perusteellisemmin, mutta oven takana kolkuttelee jo uusi potilas. Tähän asiaan käyttämäni aika on siis muilta pois. Heidän joukossaan saattaa olla myös joku, joka tarvitsisi aikaani ja huomiotani enemmän kuin juuri nyt huoneessa oleva ihminen. Silti tuntuu hölmöltä hoitaa asioita vain puolittain kun tietää, että ne voisi tehdä paremminkin. Tulee riittämätön olo. Toisaalta jos taas kuormitan itseäni liikaa, niin pidemmän päälle alan voimaan pahoin. Silloin se heijastuu välittömästi myös läheisiini, ystäviini ja potilaisiini. Ei tee mieli auttaa enää ketään. Jossain vaiheessa tulee siis vastaan raja, jolloin se, että sanoo ”kyllä” toiselle ihmiselle, tarkoittaa samalla sitä, että sanoo ”ei” kaikille muille.

Me kaikki haluamme olla onnellisia. Meillä kaikilla on myös siihen oikeus ja mahdollisuus. Ollakseen onnellinen, on kuitenkin pystyttävä kunnioittamaan itseään. Itsekunnioitus puolestaan on hyvin pitkälti riippuvaista siitä mitä tekee ja mitä ajattelee. Etenkin siitä mitä ajattelee itsestään. Meillä on luontainen tarve kokea itsemme tarpeellisiksi ja saada arvostusta siitä mitä teemme. Löytää syy olemassaolollemme.

Useimmat meistä arvostavat toisten auttamista ja pitävät sitä tarkoituksenmukaisena työnä. Jos siis työskentelee yhteisen hyvän eteen, niin itsekunnioitus kasvaa luonnostaan.  Ja toisaalta jos taas aiheuttaa muille harmia, niin omatunto alkaa soimata. Ei ole siis mahdollista erottaa omaa ja muiden onnellisuutta toisistaan. Tästä vinkkelistä katsottuna lääkärintyöt ovat oikein mainio juttu. Saa päivät pitkät touhuta ihmisten parissa ja kokea tekevänsä jotain konkreettista. Jotain, josta on hyötyä. Ja jota myös arvostetaan. Kaiken touhun keskellä on kuitenkin turhan helppoa unohtaa huolehtia myös itsestään.

Tärkeä osa itsekunnioitusta on itsestään, kehostaan ja mielestään, huolehtiminen; syöminen, nukkuminen, peseytyminen, fyysinen harjoittelu, rentoutuminen, jne. Huolehtimalla näistä perusasioista pysyy terveempänä ja jaksaa ajoittain myös hiukan hymyillä. Tällöin ei myöskään joudu olemaan muiden huolehdittavana. Itsestään huolehtiminen on siis sekä esimerkillistä toimintaa, että yhteisen hyvän eteen ponnistelua. Ja nämä molemmat ovat enemmän kuin hyviä syitä kunnioittaa itseään.