Miksi juoksen?

Aloin lenkkeillä, koska halusin kohottaa kuntoani. Siitä on nyt n. 15 vuotta. Viime aikoina olen innostunut juoksemaan enemmän kuin aiemmin. Lisääntyneiden kilometrien, ja krampanneiden etureisien, myötä innostuin myös pohtimaan, että miksi oikein juoksen. Pidin tovin aikaa myös "lenkkivihkoa", johon kirjasin ylös tuntemuksiani päivän juoksusta. Alla lyhyt yhteenveto näistä aatoksista sekä joitakin otteita "vihkosesta".

Nykyään syitä lenkille lähtemiseen on monia; suurimpana niistä kuitenkin silkka nautinto. Nautin sekä itse juoksemisesta, että lenkin jälkeisestä olosta. Juokseminen on yksinkertaista. Eräänlaista meditaatiota. Vähänkin pidemmällä lenkillä mieli rauhoittuu ja päivän ahdistukset jäävät lenkkipolulle. Aamulenkkien jälkeen taas on usein aivan mahtavan pirteä fiilis. Tuntuu, että energiaa on enemmän kuin tarpeeksi. Vaikka juokseminen pidentääkin kropan käyttöikää, niin ennemmin tai myöhemmin myös siitä on kuitenkin pakko luopua. Liikaa siihen ei siis pidä takertua. Mutta ennen sitä se on viisas tapa nauttia elämästä. Tapa joka voi tuottaa itsessään nautintoa ja tukea samalla myös muuta elämää. Jos ei ole aiemmin juossut (tai harrastanut muuta liikuntaa), niin voi olla, että alkuun sitä joutuu opettelemaan (niin kuin mitä tahansa uutta asiaa), mutta uskoisin, että useimpien kohdalla se kyllä lopulta maksaa vaivanpalkan takaisin.

Lauantai 13.7:

"Eilen alkoi loma. Herään kasilta, kirjoitan uneni ylös, syön puuroa ja maitorahkaa, juon kupillisen vihreää teetä ja meditoin puoli tuntia. Olo on ihan hyvä heti aamusta. Tyynyillä istuessani tunnen kuitenkin hetkeä aiemmin nautitun teen kofeiinin lievästi euforisoivan ja piristävän vaikutuksen. Kun nousen, tunnen myös kuinka molemmat etureiteni ovat jumissa toissapäiväisestä jalkapuntista. Edellisestä oli vierähtänyt hyvä tovi ja olin tehnyt jalkaprässiä kaverin kanssa oikein antaumuksella. Hyvältä oli tuntunut. Olin suunnitellut, että juoksisin reilun tunnin lenkin Keskuspuistossa. Yleensä lauantaiaamujen lenkit ovat kulkeneet hyvin kun on ollut levännyt olo hieman tavanomaista pidempien yöunien jälkeen. Pienestä jumista huolimatta odottavainen fiilis ennen lenkkiä.

Ensimmäiset 5-10min hieman tahmeaa menoa. Olo on usein samanlainen liikkeelle lähtissä. Varsinkin aamuisin. Se ei kuitenkaan häiritse sillä tiedän kokemuksesta, että pian juoksu alkaa kulkea. Niin myös tänä aamuna. Pirkkolan urheilupuiston kohdalla jalkajumit olivat tiessään ja reilun puolen tunnin lönköttelyn jälkeen askel tuntui niin kevyeltä, että päätin hieman pidentää lenkkiä. Myös keli oli aivan mahtava; aurinkoinen pilvetön taivas, hento tuulenvire ja lämpöä 24 astetta. Onneksi Keskuspuistossa suurimman osan matkasta pystyy juoksemaan puiden varjossa. Muussa tapauksessa kahden tunnin lenkki ilman juomapulloa ei olisi kovinkaan viisas veto.

Lenkin aikana viikonlopun muut suunnitelmat jäsentyivät mielessäni ja kelailin myös erinäisiä ihmissuhteisiin liittyviä asioita. Loppumatkan ajan mieli oli rauhallinen ja huomio pysyi vaivatta kehotuntemuksissa; hengityksessä ja askelten rytmissä. Hyvältä tuntui. Viimeisten 15 min aikana reisissä alkoi tuntua pientä väsymystä. Aikaa lönköttelyyn kului lopulta noin kaksi tuntia."

Maanantai 15.7:

"Meinasi tulla kiire lenkille kun olin sopinut treffit Töölöön äipän kanssa klo 11. Vaan hyvin kerkesin. Tasan tunnin lenkki. Alkuun vähän väsy fiilis, mutta pian juoksu kulki taas ihan ok. Ja lenkin jälkeen olo jälleen todella hyvä. Pitää varoa, ettei takerru liikaa tähänkään."

Lauantai 20.7:

"Juoksin väsynein jaloin aamusta Pasilaan kiipeämään. Muutama tunti siellä ja lönköttelyä takaisin. Väsynyttä menoa. Illalla kaveri laittoi viestiä ja kysyi palauttavalle lenkille. Totesin, että kävely ainakin passaa. Lopulta päädyimme kuitenkin lönköttelemään osan matkasta ja kävelimme loput. Väsynyttä menoa edelleen, mutta parin tunnin ”seurustelu-lönköttely-kävelyn” jälkeen hyvä kaikkensa antanut olo."

Tiistai 23.7;

"Kahden tunnin lenkki Keskuspuistossa tuttua reittiä pitkin. Alku väsynyttä. Olin kahden vaiheilla lähdenkö ollenkaan ja alkumatkasta pyörittelin pitkään, että paljonko aion juosta. Päätöksen tehtyäni (tai hetkeä ennen sitä?) juoksu alkoi kuitenkin kulkemaan todella hyvin. Hetkittäin aivan loistava olo; juoksin Paloheinän suunnalla isoa kukkulaa ylöspäin, askel (ja koko kroppa) tuntui kevyeltä. Tuntui, että olisin voinut juosta vieläkin lujempaa. Tällä vauhdilla juoksu oli kuitenkin nautinnollista. Hengästyminen ja kiihtynyt syke eivät tuntuneet lainkaan epämiellyttäviltä. Hetkittäin jopa päinvastoin. Addiktoivaa. Ja lenkin jälkeen mahtava olo. Tuntui hienolta vain olla. Myöhemmin päivällä hyvä fiilis edelleen, tuntui hyvältä ja helpolta olla läsnä ja keskustella ystäväni kanssa."

Lauantai 21.9, Espoo rantamaraton:

"Vähensin juoksemista pari viikkoa ennen maratonia. Heti aamusta olo on energinen ja odottavainen. Liikkeelle lähtiessä tuntuu, että tekisi mieli juosta kovempaa. Arastelen alkuun. Ajattelen, että seinä tulee todennäköisesti vastaan jos innostun nyt juoksemaan liian lujaa. Muutaman kilometrin jälkeen päätän kuitenkin mennä ihan fiiliksen mukaan. Mitä väliä vaikka seinä tulisikin vastaan? Jos en ikinä juokse sitä päin, niin enhän voi koskaan myöskään löytää rajojani. Lisään vauhtia. Juoksu tuntuu hyvältä. Koko matkan ajan keskityn hengitykseeni ja askelteni rytmiin. Tai ainakin yritän. Suurimman osan matkasta se onnistuu, mutta lopussa huomio alkaa harhailla. Ei pahasti, mutta kuitenkin. On huomattavasti työläämpää palauttaa huomio takaisin oleelliseen. Aina kun se onnistuu, niin jalkojen kipu ja pieni pistos keuhkoissa eivät tunnu pahoilta. Sen sijaan jos ajatus pääsee omille teilleen, niin pian myös nämä keholliset tuntemukset alkavat tuntua piinaavilta. Viimeisten kilometrien aikana yritän vielä lisätä vauhtia. En tiedä onnistunko. Tuntuu pahalta. Saa tuntua pahalta. Kuulen ja tunnen hengitykseni ja kivun jaloissani. Maaliviivan näkeminen on helpottava tunne. Ja sen ylittäminen vielä helpottavampaa. Saa pysähtyä. Saa olla. Seinä ei tullut vastaan. Olo on loistava. Käyn yksin suihkussa ja nautin hiljaisuudesta ja jalkojen pienestä jomotuksesta. Ei ole nälkä, mutta syön silti jotain. Ja juon. Vesi maistuu."

Seuraavina päivinä jalat ovat kipeät. Neljä päivää myöhemmin uskaltaudun kuitenkin kevyelle lenkille. Ihan ok. Paria viikkoa myöhemmin juoksu alkaa taas kulkemaan entiseen tapaan. Tänään maanantaina 7.10 kävin aamusta lenkillä. Puolen tunnin jolkottelut ja sen jälkeen töihin. Life is good.

"If you become restless, speed up. If you become winded, slow down. You climb the mountain in an equilibrium between restlessness and exhaustion."
- Robert Pirsig