Neurologian erikoistumiskoulutusta suorittaessani töitä oli ajoittain liikaa, useimmiten sopivasti ja joskus harvoin vähemmän kuin mitä niille oli varattu aikaa. Ystävien, tuttavien ja muiden kylänmiehien elämää sivusta seuranneena sanoisin, että työmäärä oli varsin samanlainen kuin useimmilla työssäkäyvillä. Monille tämä voi olla haasteellista. Ainakin itselleni oli. Metsästäjä-keräilijä heimoissa eläneet esivanhempamme ovat mitä todennäköisimmin viettäneet suurimman osan päivän valoisasta ajasta ulkona puuhastellen. Heille ei siis liene ole ollut vaikeaa saada 10000 askelta päivässä täyteen. Monelle meistä aktiivisesti työpäivät ulkona ovat vain kaukainen haave. Ulkoilun sijaan pitäisi jaksaa istua useita tunteja paikoillaan ja keskittyä käsillä oleviin asioihin. Usein tämä tarkoittaa intensiivistä seurustelua tietokoneen kanssa.
Jatkuva keskittyminen, esimerkiksi tietokoneen näytön tuijottaminen, kuormittaa aivoja. Joudumme ponnistelemaan. Tämä johtaa tahdosta riippumattoman autonomisen hermoston sympaattisen osan, eli niin sanotun “taistele tai pakene -hermoston”, aktivoitumiseen. Sen seurauksena verenpaineemme ja sykkeemme nousevat, kädet alkavat hikoilla, ruoansulatuksemme hidastuu ja lisämunuaisemme erittävät vereen stressi hormoneita. Vireystilamme siis nousee ja olemme valmiimpia toimimaan. Käsillä olevaa työtehtävää ajatellen “skarppaaminen” on tietenkin varsin tarkoituksenmukaista. Ajatus kulkee paremmin ja kykenemme keskittymään. Luontoäiti ei kuitenkaan ole tarkoittanut “taistele tai pakene -moodia” oletusasetukseksi. Varsinkaan silloin kun se ei salli myös kropan liikuttamista.
Nykyisessä työssäni tapaan paljon työikäisiä ihmisiä. Monella heistä yksi keskeinen tekijä vastaanotolle hakeutumisen taustalla on juurikin edellä kuvatun kaltainen pitkittynyt stressi. Arki on pyörinyt (ehkä jo useammankin vuoden) töiden ja perheen ympärillä. Liikkumiselle ei juurikaan ole ollut aikaa ja yöunetkin ovat saattaneet usein jäädä lyhyiksi. Kahvin voimalla on päässyt kuitenkin aamulla ylös. Jos uni ei ole meinannut tulla illalla niin pari olutta on onneksi auttanut. Kasviksia ei ole juurikaan kerennyt syömään. Paitsi sen mitä kaupan valmisaterioihin on lisätty.
Vaikka elämä ei olisikaan päässyt “ruuhkautumaan” yhtä pahasti kuin mitä edellä kuvatussa esimerkissä, niin kyseisiin asioihin kannattaa kuitenkin ehdottomasti kiinnittää huomiota. Ainakin jos haluaa voida hyvin ja säilyttää terveytensä mahdollisimman pitkään. Muutokset arjen kuvioihin on monesti helpompaa tehdä vähän kerrallaan. Kannattaa aloittaa siis tärkeimmästä. Ja palautumista ajatellen se on monesti uni. Olipa kyseessä sitten fyysisen tai psyykkisen kuorman aiheuttama rasitus, niin kehomme (mukaan lukien aivomme) tarvitsee riittävästi lepoa. Ja myös unta. Unen aikana aivoista puhdistetaan mm. sinne kertyneitä kuona-aineita. Jos unet jäävät toistuvasti vajaiksi, niin se hieman sama kuin, että laittaisi pesukoneen pois päältä jo ennen pesuohjelman loppumista. Esim puolessavälissä. Miltähän pyykit mahtaisivat näyttää?
Siinä missä tarvitsemme ainakin 7-8h unta yössä, niin samaan tapaan kroppamme kaipaa ainakin 1,5h kevyttä kävelyn rasitustasoista liikuntaa päivässä. Kovatehoisempi liikunta ajaa saman asian hieman lyhyemmässä ajassa. Tällöin esim 45min lenkki riittää päivittäiseksi liikunta-annokseksi. Mikä parasta, liikunta on useissa tutkimuksissa todettu myös mainioksi unilääkkeeksi. Täysin päinvastoin siis kuin alkoholi. Yksi ainoa annos alkoholia rikkoo yöunen rakenteen. Nukumme pari tuntia syvää unta ja loppuyö on rikkonaista. Terveyttä ja hyvinvointia ajatellen alkoholille ei siis ole sijaa “ruokavaliossa”. Hieman “pienempi pahis” on kofeiini. Monilla kahvi, tee tai energiajuomat mahdollistavat kiireisen arjen suorittamisen vaikka keho ja mieli ovat sitä mieltä, että pitäisi jo pysähtyä. Iltapäiväkahvin sijasta voikin kokeilla käyttää saman ajan esim rauhalliseen kävelyyn tai venyttelyyn. Tai ottaa pienet päiväunet kunhan se ei vain viivästytä unen saantia illalla.
Soluihimme tulee jatkuvasti vaurioita mm energiantuotossa sivutuotteena syntyvien happiradikaalien vuoksi. Stressivasteen aikana vaurioita syntyy helposti vielä tavanomaista enemmän ja siksi olisi ensiarvoisen tärkeää, että näitä vaurioita pystytään korjaamaan tehokkaasti. Runsaasti kasviksia, ja vain vähän tai ei lainkaan eläinperäisiä ja prosessoituja tuotteita, sisältävä ruokavalio auttaa taistelemaan mm tätä hapetusstressiä vastaan. Tuoreissa kasviksissa on runsaasti antioksidantteja jotka neutraloivat edellä mainittuja happiradikaaleja jo ennen kuin ne pääsevät edes aiheuttamaan vaurioita. Vähemmät vauriot tarkoittavat nopeampaa stressistä palautumista koska korjaamista ei ole niin paljon.
Edellä on puhuttu paljon kehosta. Yhtä tärkeä, jos ei jopa tärkeämpi, tekijä tässä yhtälössä on kuitenkin mieli. Kehoa ja mieltä kun ei voi erottaa toisistaan. Liikunnan ohella myös esimerkiksi meditaatio, jooga tai muut vastaavat mielen harjoitteet voivat olla suureksi avuksi. Mielen hiljentyessä voi olla mahdollista myös tarkastella omaa elämäänsä hieman kauempaa. Tällöin saattaa huomata esim oman toiminnan ja arvojen välisiä ristiriitoja joka aiheuttaa (tiedostamatonta) päänvaivaa arjessa. Jos esimerkiksi ympäristö- tai eläinoikeusasiat huolettavat mutta on töissä lihajalostamossa, niin ihan jo omaa hyvinvointiaan ajatellen voi olla järkevää pohtia myös muita työvaihtoehtoja (jos mahdollista). Hyvä omatunto on paras tyyny.
Maailma on valitettavan monimutkainen paikka. Kaikki haluavat kuitenkin olla onnellisia eikä kukaan halua kärsiä. Elämässä joutuu kuitenkin joskus ponnistelemaan. Ja toisaalta se myös tekee asioista arvokkaita. Pitkittynyt stressi ei kuitenkaan tee hyvää. Päinvastoin. Pahimmassa tapauksessa uuvahdamme emmekä kykene enää jatkamaan meille tärkeiden asioiden tavoittelua. Tai iloitsemaan asioista. Nykyiset elintapani ovat terveellisemmät kuin esimerkiksi kymmenisen vuotta sitten; nukun enemmän ja syön enemmän kasviksia. Alkoholia en juonut moneen vuoteen ja kofeiinia käytän vain satunnaisesti. Myös töitä on vähemmän. Nautin elämästäni, mukaan lukien työni, nykyään enemmän. Muistetaan kaikki pitää huolta läheistemme lisäksi myös itsestämme. Tällöin näytämme hyvää esimerkkiä myös toisillemme.
Piirroskuvat - Pixabay
Ateriakuva - Otettu itse
Kuva kirjoittajasta - Anniina Keiskander
