Meillä kaikilla on mieli; kimppu toisiinsa nivoutuvia tiedostettuja ja tiedostamattomia aistimuksia, ajatuksia ja tunteita. Mutta milloin voidaan sanoa, että tämä kokonaisuus on terve ja milloin ei? Suomen kielen sanakirjassa mielenterveys määritellään ”Psyykkiseksi hyvinvoinniksi ja riittäväksi sopeutumiseksi sosiaaliseen ja muuhun ympäristöön.” Psyyke tarkoittaa mieltä. Eli määritelmän alkuosan mukaan mielenterveys on siis mielen hyvinvointia.
Määritelmän loppuosan mukaan yksilön tulee kuitenkin myös ”sopeutua riittävästi sosiaaliseen ja muuhun ympäristöön”. Ihminen, joka päättää kuuntelulaitteiden pelossa luopua vaatteiden käytöstä ja muuttaa asumaan Kampin Narinkkatorille voi ainakin teoriassa olla onnellinen. Mikäli hänen erikoinen elämäntapansa alkaa kuitenkin jostain syystä häiritä toisia ihmisiä, niin hänet todennäköisesti toimitetaan hoitoon ja todetaan mieleltään sairaaksi. Mutta riittääkö terveen papereihin siis, että ei aiheuta muille ihmisille harmia? Vai tulisiko mieleltään terveen yksilön kyetä myös antamaan muille jotain? Kyetä osallistumaan yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen? Ainakin Sigmund Freud on ajatellut jotain tämän suuntaista todetessaan, että mielenterveys on ”kykyä rakastaa ja tehdä työtä”. Useimpien ihmisten on myös helpompi olla mieleltään terveitä, mikäli he välittävät toisista ihmisistä ja kokevat tekevänsä jotain heidän hyväkseen.
Entäpä sitten toisinpäin; milloin voidaan sanoa, että jollakulla on häiriö mielenterveydessään? Sairas mieli? Amerikan Psykiatriliitto APA (American Psychiatric Association) julkaisee ensi vuonna viidennen DSM (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders)) luokittelun mielenterveyshäiriöistä. Uuden luokittelun mukaan mielenterveyden häiriöllä tarkoitetaan ”merkittävää toiminnanhäiriötä yksilön kognitiossa, tunteissa tai käytöksessä, joka puolestaan heijastaa taustalla olevaa psykologista, biologista tai kehityksellistä häiriötä”. Mielisairaudella (tai psykoosilla) puolestaan tarkoitetaan todellisuudentajun hämärtymistä. Psykiatrin näkökulmasta hänellä on siis harha-aistimuksia, harha-ajatuksia tai että hänen ajatuksenjuoksunsa on kovin hajanaista.
Toisissa maissa ihmiset ovat mieleltään terveempiä kuin toisissa. Esimerkiksi depression esiintyvyys vaihtelee 3-17 % haarukassa eri maiden välillä.(1) Suomessa noin neljäsosalla väestöstä on jonkinlainen mielenterveyden häiriö.(2) Vajaan puolentoista miljoonan ihmisen pahoinvointi kertonee siis jotain yhteiskunnastamme. Samoin se, että lasten ja nuorten mielenterveyden eivät viime vuosina ole ainakaan vähentyneet.(3)(4)
Olen työskennellyt nyt reilun kuukauden psykiatrisessa sairaalassa, jossa työnkuvaani kuuluu mm. päätösten tekeminen tahdonvastaiseen pakkohoitoon ottamisesta. Mielenterveys –tai sen puuttuminen- on kovin keskeinen käsite tätä asiaa pohdittaessa. Suomen lain mukaan täysi-ikäinen ihminen voidaan ottaa pakkohoitoon ainoastaan, mikäli on syytä epäillä, että hänen todellisuudentajunsa on hämärtynyt. Eli, että hän on mielisairas. Pelkkä mielisairaus ei kuitenkaan vielä riitä pakkohoitopäätöksen tekemiseen. Lääkärin on myös pystyttävä toteamaan, että hoitoon toimittamatta jättäminen todennäköisesti pahentaisi kyseisen ihmisen mielisairautta, vaarantaisi hänen terveytensä/turvallisuutensa tai vaarantaisi muiden ihmisten terveyden/turvallisuuden ja ettei yhteiskuntamme kykene hoitamaan kyseistä henkilöä muilla keinoilla.
Useimmat alkoholin suurkuluttajat täyttävät kaikki muut tahdonvastaisen hoidon kriteerit paitsi ensimmäisen; hoitoon toimittamatta jättäminen pahentaa heidän alkoholiongelmaansa, vaarantaa heidän terveydentilansa ja turvallisuutensa sekä usein myös läheisten ihmisten terveyden ja turvallisuuden. Valitettavan usein on myös todettava, ettei yhteiskuntamme kykene riittävästi auttamaan näitä henkilöitä. Silti paatuneintakaan alkoholistia ei voida pakottaa hoitoon, koska lainsäädännöllisestä näkökulmasta hänen todellisuudentajussaan ei ole moittimista.
On mielenkiintoista pohtia milloin sitten jonkun todellisuudentaju on hämärtynyt. Ketkä kaikki oikein näkevät tämän todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on? Näkeekö kukaan? Kuinka monella alkoholin suurkuluttajalla esimerkiksi on realistinen käsitys omasta suhteestaan alkoholiin?
Yhteiskunnassamme on paljon ihmisiä, jotka eivät ole mieleltään sairaita, mutta eivät ole myöskään onnellisia. Ihmisiä, joilla alkoholiongelma, jatkuvaa työstressiä, työttömiä ja syrjäytyneitä, yksinäisiä vanhuksia sekä monia, joilla asiat ovat näennäisesti kunnossa, mutta silti olo ei ole hyvä. Moni meistä voisi paremmin ilman oman mielemme tulkintoja siitä millaisia olemme tai emme ole, millaisia meidän pitäisi tai ei pitäisi olla, mitä meidän pitäisi tai ei pitäisi tehdä, jne. Useimmilla meillä on esimerkiksi varsin perustavanlaatuinen harha-ajatus ”minästä” (aiheesta enemmän edellisessä blogitekstissä). Tuosta oman mielemme luomasta, muista ihmisistä erillisestä, taruolennosta, johon niin kovin mielellämme samaistumme. Siitäkin huolimatta, että se tuottaa meille usein täysin tarpeetonta kärsimystä. Ja silti olemme määritelmällisesti mieleltämme terveitä?
Määriteltiinpä mielenterveys miten tahansa, niin on joka tapauksessa viisasta pyrkiä tiedostamaan asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Pyrkiä ymmärtämään. Tällä tavoin mieli pysyy vapaana ristiriidoista ja on helpompaa olla läsnä. Ja sitä kautta myös onnellinen. (5)
Reality is merely an illusion, albeit a very persistent one.
-Albert Einstein
(2) Pirkola ym. 2002. MielenterveysAtlas2005, Stakesin verkkojulkaisu.
(3) Paakkonen T. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujärjestelmä vaikeahoitoisuuden näkökulmasta. Väitöskirja.
(4) Ihan yksin, Suomen Kuvalehti 13/2007
(5) Killingsworth & Gilbert (2010) A wandering mind is an unhappy mind. Science, 330, 932
.JPG)
