perjantai 27. heinäkuuta 2012

Mielen harjoittamisesta

Olen meditoinut viime vuodet suhteellisen säännöllisesti. Suurelle osalle suomalaisista sana ”meditaatio” on kuitenkin edelleen vieras. Kyseisen sanan merkitystä onkin saanut pohtia useaan otteeseen erinäisten keskusteluiden yhteydessä.
Yksi hyvä käännös sanalle meditaatio voisi olla mielen harjoittaminen. Siitähän siinä on kyse. Mieleen tutustumisesta. Sen läpivalaisusta. Erilaisia meditaatiotekniikoita, eli mielen harjoittamisen menetelmiä, on lukuisia. Ehkäpä yleisimmin käytössä olevissa keskittymismeditaatioissa huomio suunnataan johonkin kohteeseen, ankkuriin, ja pyritään pitämään se siinä. Aina mielen harhaillessa sitten kevyesti ja lempeästi palautetaan huomio takaisin valittuun kohteeseen. Alkuun ajatuksia on runsaasti ja ne vievät huomion herkästi mukanaan. Ajan kanssa ajatusten virta kuitenkin tyyntyy ja mieli selkenee. Prosessia tarkkaillessa voi samalla huomata mitä kaikkea siellä omassa mielessä oikein pyöriikään. Ajatukset, tunteet ja erilaiset tuntemukset, samoin kuin myös luontaiset ja opitut reaktiot niitä kohtaan, tulevat pikkuhiljaa tutuiksi.
Toinen yleisesti käytetty keskittymisenkohde on myötätunnon tunne. Joko pelkkä tunne sellaisenaan, tai sitten johonkuhun ihmiseen kohdistettuna. Esimerkiksi itseen. Tässäkin harjoituksessa huomio pyrkii usein harhailemaan, joten sen kanssa joutuu jälleen työskentelemään.  Myös tämä meditaatioharjoitus on oiva apukeino jos haluaa tutustua omiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Ajoittain huomaan, että keskittymisen kohteena oleva ihminen herättääkin minussa ärtymystä eikä myötätuntoa. Tällöin se on parasta hyväksyä, että asia nyt vain on tällä tavalla. Joskus tämänkaltaiset havainnot saattavat tulla yllätyksinä. Itseään kun voi olla turhankin helppo huijata. Kun asia on kuitenkin kerran havaittu ja myönnetty, niin sen jälkeen sille on myös mahdollista tehdä jotain.
Meditoidessa harjoitetaan siis mieltä. Mutta mihin? Tai miksi? Hyvä kysymys. Itse haluan ainakin olla onnellinen. Ja niin käsittääkseni myös kaikki muut ihmiset. Näitä kahta, omaa ja muiden onnellisuutta, tuskin voi kokonaan erottaa toisistaan. Ihan jo senkin takia, että ihmissuhteilla, ja niihin liittyvillä tunteilla on vahvat juuret perimäämme koodattuina. Omaan mieleensä tutustumalla on mahdollista oppia toimimaan viisaammin eri tilanteissa ja tulemaan paremmin toimeen itsensä sekä muiden ihmisten kanssa. Oppia olemaan tarkkaavaisempi ja myötätuntoisempi. Olemaan läsnä. Ja juurikin läsnäolo on kovin keskeistä koetun onnellisuuden kannalta. Tämä on pantu merkille myös pari vuotta sitten Sciencessä julkaistussa artikkelissa (1).
Jos haluaa olla onnellinen, niin kannattaa pyrkiä olemaan läsnä omassa elämässään. Ei ainoastaan tyynyillä istuessa, vaan myös päivän muissa hetkissä. Perheen kanssa kotona, ystävien seurassa, kaupungilla kävellessä, kaupassa ostoksilla, metsässä samoillessa... Missä tahansa. Aina tässä. Ja nyt.

”Life is what happens when you´re busy making other plans.”
-John Lennon

(1)    Killingsworth & Gilbert (2010) A wandering mind is an unhappy mind. Science, 330, 932


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti