Minästä ja minättömyydestä

Tunne itsestä, ”minästä”, kehittyy ensimmäisten elinvuosien aikana. Tällöin opitaan, että ”minä” olen henkilö, jolla on haluja ja tarpeita. Menneisyys ja tulevaisuus. Joskus tämä kehitys voi kuitenkin mennä pieleen ja eheä minäkuva ja itsekunnioitus jäävät muodostumatta. Näin esimerkiksi silloin, jos lapsi ei ole saanut kasvaa hänestä huolehtivien tasapainoisten ihmisten keskellä. Pysymättömät persoonallisuuden piirteet ja itsekunnioituksen puute taas johtavat helposti ongelmiin myöhemmissä ihmissuhteissa.

Alkujaan terve minäkuva voi häiriintyä myös vasta myöhemmällä iällä. Mielenkiintoinen esimerkki on ns. Cotardin syndrooma (1). Tässä oireyhtymässä minäkuvaa käsittelevien aivoalueiden ja limbisen järjestelmän/ amygdalan väliset yhteydet ovat vaurioituneet. Viimeksi mainitut rakenteet ovat keskeisiä tunteiden käsittelyssä. Cotardin syndroomassa ”minään” ei siis kohdistu tunteita ja potilaan tarkastellessa itseään tuttuuden tunne jää puuttumaan. Hieman vastaavanlainen tilanne on ns. Capgrasin syndroomassa, jossa läheisten ihmisten kasvojen näkeminen ei saa aikaan minkäänlaista tuttuuden tunnetta. Nämä ihmiset ovatkin usein vakuuttuneita siitä, että kaikki tutut ihmiset on korvattu näyttelijöillä (2). Molemmat syndroomat liittyvätkin usein muihin harhaluuloisuushäiriöihin, mm. skitsofreniaan.

Neurobiologisessa mielessä ”minä” on jakautunut useille eri aivoalueille. Perustavanlaatuisen olemassaolontunteen kannalta aivorungon yläosa on avainasemassa. Neurotietelijä Antonio Damasion termein se siis osallistuu ns. ydinminän (eng. core-self) luomiseen. Tämän alueen vaurioista voikin olla seurauksena koomankaltainen tila, jossa käsitys ”itsestä” katoaa täysin. Autobiografisen (”itse-elämänkerrallisen”) minän luomiseen puolestaan osallistuu useita eri aivoalueita. Näiden hermoverkkojen ansiosta meillä kaikilla on (enemmän taikka vähemmän todellinen) tarina omasta henkilöhistoriastamme. Tämän lisäksi aivoissa on alueita, jotka mahdollistavat itsereflektion (itsensä tarkkailemisen) sekä alueita, joihin on tallentuneena tieto siitä, minkälaisia arvoja ja asenteita meillä on.(3)(4)(5)

Evoluution näkökulmasta katsottuna mielen sisäisen puheen ja autobiografisen minän kehittyminen ovat aikoinaan edistäneet metsästäjä-keräilijä heimojen selviytymistä. Asioiden käsitteellistäminen ja puhuminen ovat mahdollistaneet tärkeän tiedon välittämisen ryhmän jäseneltä toiselle. Tällöin on ollut eduksi myös kyetä viittaamaan johonkin tiettyyn henkilöön. Taikka itseensä. Ilman minä –tunnetta se ei olisi ollut mahdollista. Pysyvät persoonallisuudenpiirteet myös lisäävät luottamusta ihmisten kesken. Tällöin kun on huomattavasti helpompi ennustaa toisen ihmisen käytöstä.

Nämä miljoonien vuosien saatossa kehittyneet mekanismit voivat kuitenkin aiheuttaa meille myös paljon tarpeetonta kärsimystä. Mielessämme on normaalisti käynnissä jatkuva ajatusten virta. Se taukoaa ainoastaan silloin kun keskitymme johonkin asiaan todella intensiivisesti. Ilman keskittymistä, ”höpöttelevän mielen” läsnä ollessa, aivoissa aktivoituu ns. default-mode-network (DMN, ”aivojen lepotila-verkosto”). Siihen kuuluu kaksi ”ydinkeskusta”, posteriorinen singulaarinen korteksi (PCC) ja mediaalinen prefrontaali korteksi (mPFC) sekä muita näihin liittyviä aivoalueita. Useat näistä alueista ovat samoja, jotka osallistuvat myös ”minän” luomiseen. (6)(7)

Kuten todettu, niin DMN:sta on varmasti ollut hyötyä esi-isillemme ja sen toiminta on yhdistetty myös luovaan assosiointiin (ajatusten yhdistelyyn) (8). Iso osa tästä toiminnasta käsittelee kuitenkin meitä itseämme. Sitä millaisia olemme tai haluaisimme olla. Mitä meillä on tai ei ole. Ja näistä taas seuraa ahdistusta ja muutostarvetta. Mikä voi tietenkin olla myös hyvä asia. On viisasta haluta muuttua parempaan suuntaan ja haluta itselleen hyvää. Valitettavasti tämä taukoamaton halujen ja ajatusten virta ei kuitenkaan väistämättä johda onneen.

Omien aivojen ”lepotila verkoston” (DMN:n) toiminnasta olisikin hyvä olla tietoinen. Suuntaamalla huomio omiin ajatuksiinsa voi oppia huomaamaan minkälaisia tarinoita sitä oikein itsestään itselleen kertoo. Toistuvalla harjoittelulla mielen hiljentyessä myös ajattelu selkeytyy. Silloin kun tarvitsee ajatella, niin ajatellaan ja silloin kun ei, niin ollaan rauhassa. Läsnä. Erilaisista henkisistä perinteistä (mm. kristinuskosta, buddhalaisuudesta, taolaisuudesta…) löytyykin lukuisia kuvauksia ajatuksettomasta mielestä ja siihen liittyvästä mielenrauhasta. Monessa perinteessä tätä pidetään myös harjoittamisen päämääränä. Valaistumisena.

Hiljattain onkin julkaistu mielenkiintoinen tutkimus siitä, miten jo parin kuukauden päivittäinen meditaatio voi muuttaa DMN:n toimintaa.(9) Toistuvalla harjoittelulla tästä ”minättömästä” tilasta voi kuitenkin tulla myös aivojen ”oletusasetus ”(10)(11). Tällöin varsinaista minä -tunnetta ei ole. Eikä siis myöskään siihen liittyviä haluja ja toiveita olla jotain muuta tai jossain muualla. On vain läsnäoloa. Ja kuten onkin tullut jo todettua, niin juuri läsnäolo on kovin keskeistä koetun onnellisuuden kannalta (12). Sitä siis opetellessa.

Viitteet:

1.         http://en.wikipedia.org/wiki/Cotard_delusion

2.         http://en.wikipedia.org/wiki/Capgras_delusion

3.         D´Amasio , A. 2000. The Feeling of What Happens: Body and Emotion in the Making of Consciousness

4.         TED talks: Antonio Damasio: The quest to understand consciousness. http://www.ted.com/talks/antonio_damasio_the_quest_to_understand_consciousness.html

5.         Hanson R. 2009. Buddha´s Brain

6.         Andrews-Hanna J. et al. Functional-Anatomic Fractionation of the Brain's Default Network. Neuron. (2010) February 25; 65(4): 550–562.

7.         Gary Weberin blogi; What is DMN?
http://happinessbeyondthought.blogspot.fi/2012/07/non-dual-awakening-evolutionary-step.html#!/2011/12/what-is-default-mode-network-folk-on.html

8.         Andrews-Hanna J. et al. The Brain's Default Network: Anatomy, Function, and Relevance to Disease. Ann.N.Y.Acad.Sci. (2008) 1124: 1–38

9.         Farb N. et al. Attending to the present: mindfulness meditation reveals distinct neural modes of self-reference. SCAN (2007) 2, 313–322.

10.     Brewer J. et al. Meditation experience is associated with differences in default mode network activity and connectivity. PNAS (2011) December 13, vol. 108 no. 50 20254-20259

11.     Lutz et al. Attention regulation and Monitoring in Meditation. Trends in Cognitive Sciences (2008)  Vol 12, Issue 4, 163–169.

12.     Killingsworth & Gilbert (2010) A wandering mind is an unhappy mind. Science, 330, 932