Yhteisöllisyydestä

Vietin kuluneen viikonlopun suurimmaksi osaksi opiskeluaikaisten ystävieni seurassa. Lisäksi kävin vanhempieni luona. Molemmissa paikoissa minulla oli vahva tunne siitä, että kuulun tähän porukkaan. Nämä ihmiset ympärilläni ovat hyviä tyyppejä. He eivät halua minulle mitään pahaa. Olen turvassa ja voin siis olla rauhallisin mielin. Hieno tunne. Samanlaista yhteishenkeä tunnen varsin spontaanisti myös voimistelu- ja kiipeilyporukoissa, työkavereideni kanssa sekä paikoissa, joissa olen käynyt meditoimassa. Aina se ei kuitenkaan tule luonnostaan ja varsinkin väsyneenä asian eteen joutuu tekemään jopa aivan tietoista ajatustyötä. Muussa tapauksessa hyvät tyypit saattaa luokitella aivan väärään kategoriaan.

Meille ihmisille on evoluution saatossa kehittynyt tapa jaotella ihmiset ”meihin” tai ”muihin”. Tämä on aikoinaan ollut kovin hyödyllistä, sillä se on edistänyt metsästäjä-keräilijä heimojen selviämistä ankarissa olosuhteissa. Ne heimot, jotka ovat osanneet pitää yhtä, ovat pärjänneet paremmin kuin sellaiset, joissa yhteispeli ei ole toiminut. Esivanhemmillemme pelkkä me-henki ei ole kuitenkaan riittänyt. Rajallisista resursseista kilpailtaessa on myös ollut edullista nähdä toiset heimot ennemminkin kilpailijoina kuin ystävinä.

Nykyään me elämme kuitenkin hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin esivanhempamme. Monissa maissa useimpien ihmisten perustarpeet (ruoka, juoma, lämpö) on tyydytetty. Ihmisen aivot eivät kuitenkaan ole kymmenessätuhannessa vuodessa juurikaan muuttuneet. Meillä on edelleen sama vanha taipumus nähdä ihmiset joko ystävinä tai vihollisina. Meinä ja muina. Länsimaisissa yhteiskunnissa tämä taipumus tulee hyvin esille esimerkiksi joukkueurheilulajeissa ja niiden ympärille kehittyneessä fanikulttuurissa. Monet ihmiset kannattavat, suorastaan intohimoisesti, jotain joukkuetta. ”Oman” joukkueen menestys saa riemuitsemaan ja tappion hetkellä ottaa päähän. Syyllisenä pahaan oloon on helppo nähdä vastapuolen joukkue tai sen kannattajat. Toinen heimo. Valitettavasti kaikki eivät aina kykene hallitsemaan tunteitaan ja seurauksena onkin aika ajoin myös käsirysyjä.

Toinen hyvä esimerkki heimoajattelusta on isänmaallisuus. On toki hyvä kunnioittaa isovanhempiaan ja vanhempiaan sekä olla heille aidosti kiitollinen siitä, että he ovat olleet rakentamassa tätä hienoa yhteiskuntaa. Aivan samoin on myös hyvä muistaa kunnioittaa itseään ja muita nyt elossa olevia ihmisiä, jotka tällä hetkellä osallistuvat sen ylläpitämiseen. Tätä voisi tietyssä mielessä kutsua terveeksi isänmaallisuudeksi. Termi ”isänmaallisuus” sisältää kuitenkin harmillisen usein myös ”me ja ne muut” –jaottelun. Tällöin sitä ei enää voi pitää viisaana lähestymistapana.

Nykymaailmassa olisi aivan riittävästi ruokaa, juomaa ja lämpöä tarjolla kaikille maailman ihmiselle. Tällä hetkellä se on vain jakautunut kovin epätasaisesti. Jopa siinä määrin, että paikoitellen yltäkylläisyys aiheuttaa enemmän pahoin- kuin hyvinvointia. Olisikin hienoa, jos pikkuhiljaa kyettäisiin siirtymään pois kapea-alaisesta ”me vastaan muut” ajattelumallista ja laajentamaan ”meidän piirimme” koskemaan kaikkia maailman asukkaita. Näin meillä kaikilla olisi parempi olla. Kyseisen asian tiedostaminen voi kuitenkin myös suoraan edistää yksilön omaa hyvinvointia. Näin ainakin omalla kohdallani. Kun näkee toiset ihmiset ensisijaisesti ystävinä, eikä vihollisina, niin yhä useammasta paikasta voi tulla ”koti” ja ihmisryhmästä ”perhe”. Paikka tai porukka, jossa on helppo ja hyvä olla.

"If you want others to be happy, practice compassion. If you want to be happy, practice compassion."
-Dalai Lama