Monilla työpaikoilla
vallitsee nykyään ns. ”tehokkuusajattelu”; mitä enemmän suoritteita työajan
puitteissa sen parempi. Ei siis tarvitse olla edes varsinaista kiireen tunnetta,
mutta toisaalta ei ole myöskään aikaa pysähtyä ja miettiä asioita. Hyvä
esimerkki tästä ovat yliopistolla työskentelevät tutkijat. Nykyinen rahoitus-
ja raportointijärjestelmä kannustaa, tai suorataan pakottaa, tieteentekijöitä
käyttämään ison osan ajastaan erilaisten lomakkeiden täyttämiseen. Pari kertaa
vuodessa professorit ja dosentit lukkiutuvat tutkijankammioihinsa tietokoneidensa
ääreen ja yrittävät vakuuttaa rahoittajat omien projektiensa hyödyllisyydestä. Tässä
on oma järkensä. Jos rahaa saisi ilman selkeää suunnitelmaa ja ilman tuloksia,
niin joukkoon eksyisi myös pelkän rahan perässä juoksevia ”tutkijoita”. Asialla
on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Kun omaan alaansa intohimoisesti suhtautuva
tiedemies joutuu käyttämään suuren osan ajastaan ja energiastaan rahan
hakemiseen, niin moni hieno oivallus jää tekemättä.
Richard Feynman ja Kary
Mullis ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten keskeistä vapaa-aika on luovuuden kannalta.
Ilman Caltechin yliopiston tarjoamaa rahoitusta (sekä halukkuutta ottaa riski,
ettei uusia keksintöjä ehkä edes synny), ei Feynmannilla olisi ollut aikaa
leikitellä uusien ideoidensa parissa. Jos kyseinen herra olisi joutunut vuosittain
paneutumaan nykyisenkaltaiseen apuraharumbaan, niin todennäköisesti Feynman
diagrammit olisivat jääneet keksimättä (vuonna 1948) ja kvanttifysiikan
ymmärryksemme olisi nykyistä heikompaa. Myös lääketiede näyttäisi aivan
erilaiselta ilman Kary Mullisin harrastamaa jonninjoutavaa laiskottelua. Mullis
on kuuluisa siitä, että viettää aikaansa mieluummin harrastustensa parissa kuin
laboratoriossa. Tällainen ”päämäärätön puuhastelu” johti kuitenkin PCR
menetelmän keksimiseen (vuonna 1983) ja mahdollisti sen myötä esimerkiksi
useiden geneettisten sairauksien diagnosoinnin. Molemmat herrat ovat saaneet
Nobel –palkinnon lorvailustaan.
Myös neurotieteen löydökset
tukevat havaintoja vapaa-ajan ja luovuuden yhteydestä. Kun emme tee mitään,
vaan annamme mielemme vaeltaa omia ratojaan, niin aivoissamme aktivoituu ns.
default-mode-network (DMN). Tämän lepotilaverkoston toiminnan ajatellaan olevan
vastuussa mielensisältöjen luovasta yhdistelystä (1). On esitetty, että
tietoinen mielemme kykenee käsittelemään vain murto-osan siitä informaatiosta,
mitä tiedostamaton mielemme käy läpi. Tällä tavoin löydämme ongelmiin luovia
ratkaisuja joihin emme todennäköisesti päätyisi pelkällä järkeilyllä. Science
–lehdessä (2006) julkaistussa tutkimuksessa koehenkilöt tekivätkin järkevämpiä
valintoja esimerkiksi autoa ostaessaan silloin kun heillä ei ollut
mahdollisuutta punnita ratkaisuaan tietoisesti (2). Monimutkaisissa valintatilanteissa
kannattaa toki pysähtyä ja miettiä. Mikäli tietoinen mieli ei kuitenkaan heti
tavoita parhaalta tuntuvaa vaihtoehtoa, niin on viisasta nukkua yön yli. Ja
mikäli asiaa ei edelleenkään pysty perustelemaan itselleen eilistä päivää
paremmin, niin silloin on parasta vain luottaa intuitioonsa. Keskeistä on, että
antaa mielelleen aikaa prosessoida asiaa.
Ei siis muuta kuin lisää yhteiskunnan
tukea tieteen tekoon, niin saadaan tutkijoiden aivot aktiivisiksi
ja roppakaupalla Nobel-palkintoja Suomeen. Valitettavasti asia ei ole aivan näin
yksioikoinen. Vaikka tiede ja sen aikaansaannokset ovatkin todella arvokkaita,
niin yhteiskunnassamme on myös muita vielä arvokkaampia asioita. Tärkein
tehtävämme on huolehtia tulevien sukupolvien koulutuksesta. Ja sitä kautta hyvinvoinnista.
Lisää resursseja siis ainakin koulujen perusopetukseen. Toinen tärkeä asia on järjestää tällä
hetkellä elävien ihmisten terveydenhuolto kuntoon ja taata kaikille
ihmisarvoinen elämä. Etenkin sairauksien ennaltaehkäisystä ja vanhusten
hoivapalveluista säästetään jo nyt aivan liikaa. Koulutuksen ja
perusterveydenhuollon kustannuksella tiedettä ei siis tule rahoittaa nykyistä
enempää. Sen sijaan esimerkiksi mainos-ja markkinointialalla monet hukkaavat aikaansa ja
energiaansa siihen, että pyrkivät luomaan ihmisille täysin turhia, ja jopa
haitallisia, tarpeita. Olisikin hienoa jos yhä useampi löytäisi mielekkäältä
tuntuvan työn opetus- tai terveydenhoitoalalta. Toisten auttamisesta. Tällä
tavoin saataisiin Suomesta yhä terveempi ja hyvinvoivempi yhteiskunta.
Niin, ja tieteentekijöitä
voisimme auttaa pidentämällä (varsinkin ansioituneiden) tutkijoiden
apurahakausia. Vuoden tai kahden rahoituksen sijasta jaettaisiinkin viiden
vuoden rahoituksia. Näin aivotyölle, ja sitä kautta myös uusille innovaatioille,
jäisi enemmän aikaa.
Mutta jaettiinpa ne valtion rahat tulevina vuosina miten tahansa, niin oikein rauhallista joulua joka tapauksessa kaikille! Ja jos syystä taikka toisesta juuri jouluna ei ole aikaa olla
jouten, niin muistakaahan ottaa sitä aikaa myöhemmin. Muuten saattavat jäädä ne oman elämän pienet suuret oivallukset tekemättä...;)
”I don't know
anything, but I do know that everything is interesting if you go into it deeply enough.”
-Richard Feynman
Viitteet:
(1)
Beam E. Creativity and the
default network: Is the brain at work while the mind is wandering? Neurogenesis
Journal (2012) Vol 2 Issue 1.
(2)
Dijksterhuis, A., Bos, M. W.,
Nordgren, L. F.,& van Baaren, R. B. On making the right choice: the
deliberation-without-attention effect. Science (2006).311, 1005-1007.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti