Ratkaistaanko ”lääkäripula” lääkäreiden määrää lisäämällä?

Kävin hienon keskustelun erään ystäväni ystävän kanssa. Hän oli hiljattain vaihtanut työpaikkaa valtionvarainministeriöön ja päädyimmekin yllättäen puhumaan taloudesta. Kerroin, että lääkäreillä on tällä hetkellä hieno tilanne; töitä löytyy varmasti, varsinkin jos on valmis lähtemään pois pääkaupunkiseudulta. Asian kääntöpuolena on tietenkin se, että jossain paikoissa on pulaa lääkäreistä. Ystäväni huomautti myös, että yksittäisen lääkärin päätös lähteä pienestä kunnasta saattaa kaataa koko kunnan talouden. Ratkaisuksi tähän ongelmaan hän ehdotti koulutusmäärien lisäämistä. Tai no, niinhän sitä itse asiassa taidettiin jo tehdä. Ajatuksena on, että kun lääkäreitä on enemmän, niin jossain vaiheessa ihmiset alkavat väkisinkin valua pienemmille paikkakunnille töihin kun pk-seudulla palkat putoavat ja työt loppuvat. Saattaa homma toki toimia niinkin, mutta asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksioikoinen.

Suomessa ei ole varsinaista lääkäripulaa. Valmistuneita lääkäreitä on OECD-maista (34kpl) yhdeksänneksi eniten ja potilastyötä tekeviä lääkäreitä 2.7/1000 asukasta, mikä on enemmän kuin koskaan aiemmin. (1) Osa lääkäreistä työllistyy kuitenkin yksityiselle puolelle ja muualle kuin potilastyöhön (esimerkiksi lääkefirmoihin ja tutkimustyöhön). Lisäksi on tiettyjä erikoisaloja, mm. yleislääketiede ja psykiatria, joille hakeutuu selkeästi liian vähän ihmisiä. Ja juuri yleislääkäreitä kaivattaisiin myös kehä III:n ulkopuolella.

Yksi iso syy miksi näihin paikkoihin ei saa lääkäreitä rekrytoitua on työn sisältö. Yleislääkärin työnkuva on parhaimmillaan monipuolista hommaa, jossa saa käyttää sekä aivojaan, että käsiään ihmisiä auttaessaan. Hyvä yleislääkäri voi myös edistää työllään useamman ihmisen hyvinvointia kuin yksikään sankarikirurgi konsanaan. Viime vuosina varsinaisen potilastyön rinnalle on kuitenkin tullut myös iso kasa ns. ”portinvartijan hommia”; B-todistuksien kirjoittamista lääkkeistä ja sairaspäivärahoista, todistuksia tukisukkien ja muiden apuvälineiden hankkimista varten, todistuksia vaippojen hankkimista varten, todistuksia matkayhtiöille matkojen peruuntumista varten, todistuksia invapysäköintilupaa varten, aseenkantolupaa varten... just name it. Lista alkaa olla jo sen verran pitkä, että työn alkuperäinen tarkoitus uhkaa jäädä unholaan. Tämän lisäksi potilastietojärjestelmiä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua näppäriksi. Parhaimmillaan ne eivät hidasta työntekoa kamalasti.

Muitakin syitä syrjäseutujen lääkärikatoon toki on. Suomessa on esimerkiksi taloudellisesti järkevämpää hommata omistusasunto kuin asua vuokralla. Moni nuori lääkäri ei kuitenkaan ole innostunut ostamaan omaa kämppää pieneltä paikkakunnalta, jos muu elämä on vuosikaudet pyörinyt mukavasti yliopistokaupungissa.

Itselläni ei ole mitään myöskään koulutusmäärien nostamista vastaan. Jaan oikein mielelläni nykyisen työmäärän useamman ihmisen tehtäväksi. Ja olen luonnollisesti valmis myös pudottamaan palkkaani jos joku kerran tekee osan töistä puolestani. Työnsisältöä kannattaisi kuitenkin ensin järkevöittää.

Lääkärin työnkuvaa voitaisiin monessa paikassa helpottaa ainakin palkkaamalla lisää sihteereitä. Heistä kun tuntuu olevan pulaa jokaisessa työpaikassa. Useimmiten selitys on ollut, ettei heitä ole varaa palkata. Hassua. Voisi kuvitella, että mm. ajanvarauskirjan täyttäminen tulisi kunnille halvemmaksi jos sen tekisi sihteeri, eikä lääkäri. Myös tietojärjestelmissä riittäisi kehitystyötä. Mutta se onkin sitten jo oma tarinansa.

Jos ja kun tiedekuntien sisäänottomääriä kuitenkin lisätään, niin samalla pitäisi lisätä myös tiedekuntien resursseja. Muussa tapauksessa on todennäköistä, että valmistuvien lääkäreiden taso laskee. Jo omana opiskeluaikanani kolme neljä vuotta sitten jouduin ajoittain olemaan ryhmäopetuksen aikana käytävällä kun en mahtunut muiden tutkimushuoneeseen. Kymmenen hengen ryhmät ovat liian isoja potilasopetukseen. Onneksi näin ei ollut aina. Liian usein kuitenkin. Lääkärintaidot ovat monelta osin mestarilta kisällille siirrettävää tietotaitoa, jota on vaikeaa tai suorastaan mahdotonta oppia kirjoista. Tällä hetkellä Suomessa on hyvä lääkärikoulu. Toivotaan, että se pysyy sellaisena myös jatkossa.

Mutta kävipä siinä niin tai näin, niin näillä spekseillä mennään tällä hetkellä. Ei siis muuta kuin työniloa ja hyvää tahtoa itse kullekin työpaikasta ja virkanimikkeestä riippumatta! Niillä päästään pitkälle ja niitä on hyvä olla vaikka asiat muuttuisivat mihin suuntaan tahansa.

“There are two kinds of people, those who do the work and those who take the credit. Try to be in the first group; there is less competition there.”

-Indira Gandhi

Viitteet:
1. HS, Suomi pihtailee terveydenhuoltoon käytettävää rahaa. 29.4.2013.

Kuolemasta

Hyvä ystäväni kuoli yllättäen viime viikolla. Hän oli suunnilleen samanikäinen kuin minä itse.

Tiedän, että ihmiset kuolevat. Tiedän, että olen itsekin ihminen ja tulen siis kuolemaan. Haluaisin kovasti ajatella, että olen hyväksynyt oman kuolevaisuuteni. Läheisen ihmisen kuolema kuitenkin pysäytti.

Tuntuu normaalilta, että tuntemattomia ihmisiä kuolee; ”Totta kai ihmiset kuolevat. Sehän kuuluu elämään.” Kun läheinen kuolee, niin se ei tunnu normaalilta. Se tuntuu surulliselta. Epäreilulta. Ei näin kuulunut käydä. Suomalainen mies elää keskimäärin lähes kahdeksankymppiseksi ja naiset vielä viitisen vuotta vanhemmiksi. Kolmekymppisillä ihmisillähän on siis vielä noin viisikymmentä vuotta elämää edessä. Right?

On viisasta tehdä suunnitelmia ja ennakoida tulevaa. Samaan aikaan on kuitenkin vähintään yhtä viisasta pitää mielessä, että kaikki saattaa päättyä jo ennen kuin suunnitelmia on ennätetty toteuttaa. Mitä varmuutta meillä itse asiassa on elämän jatkumisesta tätä hetkeä pidemmälle?  Juuri nyt voin tuntea kuinka ilma virtaa keuhkoihini ja sydämeni hakkaa rintakehän takana. Olen elossa. Näin on jatkunut jo lähes 29 vuoden ajan. Kuten läheisen ihmisen menetys muistutti, niin se ei kuitenkaan tarkoita, että näin tulisi jatkumaan loputtomiin.

Elämä on hauras ja saattaa päättyä koska tahansa. Nyt olemme kuitenkin elossa. Eletään siis viisaasti ja ollaan läsnä kun se vielä on mahdollista.

“Remembering that I’ll be dead soon is the most important tool I’ve ever encountered to help me make the big choices in life. Because almost everything — all external expectations, all pride, all fear of embarrassment or failure – these things just fall away in the face of death, leaving only what is truly important. Remembering that you are going to die is the best way I know to avoid the trap of thinking you have something to lose. You are already naked. There is no reason not to follow your heart…

No one wants to die. Even people who want to go to heaven don’t want to die to get there. And yet death is the destination we all share. No one has ever escaped it. And that is as it should be, because Death is very likely the single best invention of Life. It is Life’s change agent. It clears out the old to make way for the new. Right now the new is you, but someday not too long from now, you will gradually become the old and be cleared away. Sorry to be so dramatic, but it is quite true.

Your time is limited, so don’t waste it living someone else’s life. Don’t be trapped by dogma — which is living with the results of other people’s thinking. Don’t let the noise of others’ opinions drown out your own inner voice. And most important, have the courage to follow your heart and intuition. They somehow already know what you truly want to become. Everything else is secondary.”

-Steve Jobs

Sanoista ja teoista

Kävin hiljattain antoisan ”meditoimiseen ja onnellisuuteen” liittyvän keskustelun erään ystäväni kanssa. Keskustelun päätyttyä minulle jäi kuitenkin sellainen fiilis, että ystäväni ei sittenkään lopulta ymmärtänyt mitä yritin sanoa. Luulen, että nyt hän ajattelee meidän olevan eri mieltä siitä, onko meditaation harjoittaminen itsekästä vai ei. Todennäköisesti olimme kuitenkin molemmat jo alun alkaen täysin yksimielisiä siitä, että omaa mieltään kannattaa harjoittaa niin itsensä kuin myös muiden vuoksi. En siis osannut ilmaista itseäni tarpeeksi hyvin. Tai ehkä en vain osannut avata suutani oikeissa kohdissa. Ajattelin, että kyllä hän jo tietää mitä ajattelen. Voi myös olla, että en vain itse ymmärtänyt mitä ystäväni halusi sanoa.

Mielikuvamme ja ajatuksemme ovat malleja todellisuudesta. Joskus nämä mallit kuvaavat todellisuutta hyvin ja toisinaan ne voivat olla täysin virheellisiä. Sanat puolestaan ovat malleja näistä mielikuvista ja ajatuksista. Sanoja voi käyttää ajattelun välineenä ja niiden avulla voi viestiä. Eri ihmisillä samat sanat saattavat kuitenkin herättää aivan erilaisia mielikuvia.

Sana ”kissa” lienee vielä aika turvallinen. Jos sitä käytetään sen perinteisessä merkityksessä, niin useimmille ihmisille tulee mieleen pieni karvainen otus, joka sanoo ”miau”. Vaikka kissat eroavatkin toisistaan väriltään, kooltaan, mittasuhteiltaan sekä monilta muilta piirteiltään, niin silti suurin osa ihmisistä kuitenkin ymmärtää, että yleisnimi ”kissa” viittaa kaikkiin näihin otuksiin. Eivät kuitenkaan ihan kaikki. Kirjallisuudessa on mielenkiintoisia kuvauksia ns. susilapsista, ihmisistä jotka ovat viettäneet lapsuutensa ilman kosketusta kieleen ja ovat oppineet puhumaan vasta joskus 10 ja 20 ikävuoden välillä. Monilla heistä on ollut suuria vaikeuksia (tai jopa mahdotonta) oppia ymmärtämään edellä mainitun kaltaista ”yksittäisestä yleiseen” nimeämistä. He eivät ymmärrä, että sanalla kissa voidaan viitata myös naapurin kattiin, vaan haluaisivat varata kyseisen sanan kuvaamaan vain yhtä tiettyä kissaa. Siis sitä otusta, joka heille ensimmäisenä nimettiin kissaksi.

Mitä abstraktimpia käsitteitä pyöritellään sen suuremmaksi kasvaa väärinymmärryksen vaara myös meillä kielellisessä ympäristössä lapsuutemme viettäneillä. Esimerkiksi käsitteet ”rakkaus”, ”onnellisuus” ja ”tietoisuus” ovat jo asteen verran vaikeammin määriteltävissä. Eri ihmiset voivat hyvinkin kuvata näitä käsitteitä aivan eri sanoilla. Siitäkin huolimatta, että heillä alun alkaen olisi aivan samanlainen kokemus asiasta. Vaikka puhutaankin suomea, niin silti voidaan puhua samasta asiasta aivan eri sanoilla. Kumpikin omalla kielellään. Toisinaan ihmiset taas viittaavat samalla sanalla aivan eri kokemukseen. Toinen tarkoittaa rakkaudella ensisijaisesti intiimiä ihmissuhdetta ja toinen altruistista lähimmäisen rakkautta. Ilman pientä termien tarkennusta väärinymmärryksen vaara on siis ilmeinen.

Edellä mainitut viestinnän sudenkuopat huomioiden on helppo ymmärtää organisaatioviestinnän tutkija emeritusprofessori Osmo A. Wiioa. Hän on tullut kuuluisaksi erityisesti viestintää käsittelevistä laeistaan, joista jo ensimmäinen toteaa tylysti; ”Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.” Saattaa kuulostaa ”hieman” pessimistiseltä toteamukselta. Esimerkiksi lentoliikenteessä viestinnällä on kuitenkin sen verran keskeinen rooli mm. turvallisuus seikkojen takia, että kyseisen ”totuuden” opettaminen on otettu osaksi lentäjien peruskoulutusta. Samasta syytä myös monien sairaaloiden leikkaussaleissa on viime vuosina otettu käyttöön, alun perin lentoliikenteestä tuttuja, tarkistuslistoja. Näin tulee maksimoitua varmuus siitä, että kirurgi jättää terveen jalan rauhaan ja operoi rikkinäisen polven kuten oli tarkoituskin.

Aina ole aikaa käydä läpi tarkistuslistoja tai määritellä kaikkia käyttämiämme sanoja keskustelun lomassa. Yksittäisten sanojen merkitystä tärkeämpää onkin pyrkiä oikeasti kuuntelemaan ja ymmärtämään mitä toinen oikein yrittää sanoa. Tähän siis myös itse keskittyen kun näen ystävääni; yritän kuunnella tarkemmin ja sanailla selkeämmin.

Kun sanat ovat totta ja ne on valittu taitavasti, niin niillä voi saada paljon hyvää aikaiseksi. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin myös se mitä tekee. Tyhjät korulauseet ovat arvottomia. On viisasta ottaa vastuu sekä sanoistaan, että teoistaan.  Kun omien ajatusten ja toiminnan välillä ei ole ristiriitaa, niin ei myöskään jälkikäteen tarvitse selitellä itselleen mitään. Tällöin mieli on eheämpi ja on helpompaa olla tässä ja nyt. Itsensä ja muiden kanssa. Siis olla läsnä ja olla onnellinen.

“Like a fine flower, beautiful to look at but without scent, fine words are fruitless in a man who does not act in accordance with them.”

-Dhammapada

Syrjäytymisestä ja mielenterveyspalveluista

Tilastokeskuksen tutkija Pekka Myrskylän mukaan Suomessa oli 51 300 syrjäytynyttä 15-29 –vuotiasta nuorta vuonna 2010 (1). Hänen raportissaan syrjäytyneiksi määriteltiin ne työttömät nuoret, joilla ei peruskoulun lisäksi ollut muuta koulutusta. Suomessa on hyvä sosiaaliturvajärjestelmä ja useimpien kohdalla kyse onkin lähinnä sosiaalisesta syrjäytymisestä. KELA:lta saa sen verran rahaa, että pysyy hengissä, mutta juuri muuta ympäröivä yhteiskunta ei sitten tarjoakaan. Ainakaan spontaanisti. Ihmissuhteet ja merkityksellinen puuhastelu päivien ratoksi olisi siis keksittävä ihan itse. Vaikea yhtälö varsinkin jos kaikki ikätoverit ovat ennättäneet siirtymään työelämään tai jatko-opintojen pariin. Onkin hienoa, että nykyisessä hallitusohjelmassa syrjäytymisen ehkäisy on asetettu yhdeksi keskeisistä tavoitteista (2). Kun ongelma on kerran tiedostettu, niin nyt sille on mahdollista myös tehdä jotain.

Yksi hyvä paikka auttaa syrjäytynyttä, tai syrjäytymisvaarassa olevaa, ihmistä ovat mielenterveyspalvelut. Monet näiden palveluiden piiriin päätyneistä ihmisistä ovat työttömiä ja heillä on vähän, tai ei lainkaan, sosiaalisia kontakteja. Useilla on myös päihdeongelma. Toki ihminen voi sairastua vaikka kaikki edellä mainitut asiat olisivatkin reilassa. Keskimäärin suuremmassa vaarassa ovat kuitenkin ne joilta ympäröivä sosiaalinen tukiverkko puuttuu.

Helsingissä mielenterveyspalvelut toimivat kohtalaisesti. Useimmista terveyskeskuksista saa ajan lähiviikkoina. Monissa paikoissa on myös erillinen depressiohoitaja, jolle lääkärit voivat ohjata pidempiaikaista keskusteluapua tarvitsevia potilaitaan. Olen työskennellyt yhteensä noin vuoden verran Helsinkiläisellä terveysasemalla. Kyseisessä työssä kohtaa paljon myös uupuneita ja masentuneita ihmisiä Monia heistä voisi kutsua myös syrjäytyneiksi. Onneksi terveysasemalla, jossa olin töissä, oli tosiaan erittäin pätevä mielenterveystyöhön perehtynyt sairaanhoitaja. Lääkärit ohjasivat hänelle masentuneita potilaitaan, joita hän sitten tapasi oman aikataulunsa mukaan seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Kyseinen hoitomalli tuntui toimivan niin hyvin, että toivoisi vastaavanlaisia palveluita tarjottavan jokaisella terveysasemalla.

Viimeiset puoli vuotta olin töissä psykiatrisessa sairaalassa yleispsykiatrisella osastolla. Akuuttivaiheen hoidon jälkeen lähes kaikille ihmisille järjestettiin jatkohoito psykiatrian poliklinikalle. Useimmiten tämä toimi hyvin. Joidenkin potilaiden kohdalla avopuolen tapaamisaikojen olisi kuitenkin toivonut, varsinkin alkuun, olevan huomattavasti tiuhemmin. Nyt ne järjestyivät kerran pariin viikkoon, kun kerran viikossa olisi ollut hyvä. Monesti kävi myös niin, että ryhmätapaamiset onnistuivat tiheämmin, mutta yksilötapaamisiin ei ollut antaa aikoja. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna tämä ei varmasti ole kovinkaan kustannustehokasta. Ilman riittävää tukea monet näistä ihmisistä päätyvät ennemmin tai myöhemmin uudelleen psykiatriseen sairaalahoitoon. Tämä tuskin edistää myöskään heidän työllistymistään tai kouluttautumistaan.

Sairaalapuolella henkilökuntaa sen sijaan vaikutti olevan tarpeeksi. Ja hyvä niin myös omalta kannaltani. Muussa tapauksessa kyseinen pesti olisi voinut tuntua huomattavasti pidemmältä ajalta. Nyt käteen jäi lähinnä hyviä, ja mielenkiintoisia, muistoja. Puolessa vuodessa ehti myös oppimaan jotain. Ainakin ihmismielestä ja psyykenlääkkeistä jäi mieleen sellaisia asioita, joista toivon mukaan on hyötyä myös jatkossa. Viime vuosien mediakeskustelua psyykenlääkkeiden eduista ja haitoista seuranneena todettakoon nyt tälläkin foorumilla ainakin se, että psykoosisairauksien hoidossa käytetyistä neurolepteistä on todella hyötyä (3). Moni osastomme potilaista oli päätynyt sairaalahoitoon pian sen jälkeen kun oli päättänyt jättää lääkityksensä tauolle. Onneksi vointi myös koheni monesti lähes silmissä kun lääkitys oli aloitettu uudelleen. (Lisää psyykelääkkeistä (bentsodiatsepiineista) aiemmassa blogitekstissäni; Ahdistuksen lääkehoidosta.)

Myös sosiaalipuoleen, eli siihen ”mistä nämä ihmiset nyt oikein saavat rahaa, asunnon, työtä, opiskelupaikan, etc.”, joutui myös perehtymään sen verran, että siitäkin jäi jotain mieleen. Halusi tai ei. On hienoa, että meillä on hyvä yhteiskunnan tukiverkko. Aukoton se ei kuitenkaan ole. Ajoittain tuntuu myös, että osatakseen pudota siihen oikein pitäisi olla vähintään yhteiskuntatieteiden tohtori. Ei siis ihme, että psyykkisesti sairailta ihmisiltä jäävät etuudet monesti hakematta ja saamatta. Kun henkiset resurssit hädin tuskin riittävät eheän minuuden ylläpitoon, niin yritä siinä sitten vielä etsiä ja täyttää oikeat lomakkeet KELA:a ja työvoimatoimistoa varten. Onneksi ”moniammatilliseen tiimiimme” kuului myös sosiaalityöntekijä. Ilman hänen korvaamatonta apuaan useimmat lomakkeet olisivatkin varmasti jääneet internetin syövereihin.

Puolen vuoden kokemuksella todettakoon vielä, että mielenterveyskuntoutujille on tällä hetkellä liian vähän asuntoja tarjolla. Turhan moni osastomme potilas joutui odottamaan jatkohoitopaikkaa useita viikkoja, jopa kuukausia. Kun suurin hätä on ohi ja mieli hieman rauhoittunut, niin olisi hyvä päästä eteenpäin. Pois suljetulta osastolta. Muussa tapauksessa on vaarana, että ihmiset kotiutuvat osastolle liikaa. Passivoituvat ja laitostuvat. Syrjäytyvät. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna kaupungin olisi varmasti halvempaa rakentaa asuntoja kuin maksaa näiden ihmisten ylläpitoa akuuttiosastolla (400-500euroa/vrk). Varsinkin kun tämä tarkoittaa sitä, että samalla nämä paikat ovat pois muilta, jotka saattaisivat tarvita niitä ihan oikeasti.

Oman kokemukseni mukaan Helsingin julkisten mielenterveyspalveluiden laatu ja saatavuus ovat kuitenkin varsin hyvät. Pitämällä huolta, etteivät ne pääse rappeutumaan, ehkäisemme samalla myös ihmisten syrjäytymistä. Kääntäen voisi sanoa, että panostamalla mielenterveyspalveluihin luomme hyvinvointia. Hyvinvointia meille kaikille.

“A human being is a part of the whole called by us universe, a part limited in time and space. He experiences himself, his thoughts and feeling as something separated from the rest, a kind of optical delusion of his consciousness. This delusion is a kind of prison for us, restricting us to our personal desires and to affection for a few persons nearest to us. Our task must be to free ourselves from this prison by widening our circle of compassion to embrace all living creatures and the whole of nature in its beauty.”

-Albert Einstein

Viitteet:

1.      http://epatavallisia.fi/taustoja/tilastot/

2.      http://www.stm.fi/vireilla/kehittamisohjelmat_ja_hankkeet/syrjaytymisen_ehkaisy

3.      Tiihonen J, Lönnqvist J, Wahlbeck K, Klaukka T, Niskanen L, Tanskanen A, Haukka J. 11-year follow-up of mortality in patients with schizophrenia: a population-based cohort study (FIN11 study). Lancet 2009;374:620-7.

Hyviä syitä harjoittaa mieltään

Meditoimista, eli mielen harjoittamista, on harrastettu Aasiassa jo vuosituhansia. Viimeisten vuosikymmenien aikana siitä on tullut suosittua myös monissa länsimaissa Mutta miksi ihmiset oikein meditoivat? Istuvat lattialla jalat ristissä tekemättä, ainakaan näennäisesti, yhtikäs mitään. Eikö tuo aika kannattaisi ennemmin käyttää vaikka ystävien kanssa seurusteluun, urheiluun, työntekoon tai johonkin muuhun yleisesti hyväksyttyyn ja arvostettuun toimintaan? Ajattelevatko hengitykseensä keskittyneet ihmiset löytävänsä tai oppivansa jotain pelkästään istumalla?

Meditoin lähes päivittäin. Istuminen tuntuu hyvältä ja koen oppineeni sen kautta monia asioita itsestäni.  Ehkä se johtuu siitä, että en osaa muuten oikein pitää ajatuksiani kasassa. Mieli vaeltelee sinne tänne ja illalla on vaikea muistaa, että mitä sitä oikein tulikaan taas touhuttua. Hetken hiljentyminen kuitenkin kokoaa mukavasti ajatukset ja palauttaa takaisin tähän hetkeen. Oppii olemaan enemmän läsnä ja keskittymään siihen mitä tekee. Lisäksi ne asiat joita pitää tärkeinä pysyvät paremmin mielen etualalla. Näin on helpompi tehdä sitä mitä oikeasti haluaa.

Alla on listattuna sekä tutkittuun tietoon, että omakohtaiseen kokemukseen perustuvia havaintoja siitä, miksi mielen harjoittamiseen kannattaa käyttää aikaa.

1.      Meditoimisesta tulee hyvä olo. Mieli rauhoittuu ja lepää kun antaa itselleen luvan olla läsnä. Juuri tässä ja juuri nyt. Juuri tällaisena kuin nyt on. Ilman arvostelua ja analysointia. Pelkkää läsnäoloa. Samalla oppii lähes huomaamattaan olemaan enemmän läsnä myös muissa päivän toimissaan. Ja siten myös onnellisempi.(1)(2)

2.      Meditoiminen vähentää stressiä. Huomion suuntaaminen pois stressaavista asioista esimerkiksi hengitykseen ja kehotietoisuuteen aktivoi parasympaattista hermostoa ja vähentää sympaattisen hermoston aktivaatiota. Myös stressiperäinen kortisoli vähenee. (3)(4)(5)

3.      Tekemällä tarkkaavaisuusharjoituksia oppii olemaan tarkkaavainen. Mullistavaa.;) Toisin sanoen näin voi oppia suuntaamaan huomionsa vaivattomasti sinne minne haluaa. Ilman, että mieli jatkuvasti harhailee. (6)(7) Tämä luonnollisesti helpottaa erilaisten tehtävien tekemistä myös istumisajan ulkopuolella. Meditoijilla onkin todettu pysyviä muutoksia aivosähkökäyrissä (EEG) sekä aivojen harmaan aineen paksuuntumista mm. tarkkaavaisuuteen, introspektioon sekä aistihavaintojen prosessointiin liittyvillä alueilla.(8)

4.      Harjoittamalla tietoista läsnäoloa ja keskittymällä myötätuntoon (mettā) ja muihin positiivisiin tunteisiin nämä tunteet lisääntyvät. Meillä kaikilla on syntymästämme kyky tuntea myötätuntoa ja olla iloisia. Kun suuntaa huomionsa näihin tunteisiin, niin pikkuhiljaa niitä alkaa kokea myös päivittäisessä elämässään enemmän. Tämä puolestaan lisää onnellisuutta sekä omaa ja muiden hyvinvointia. Kaikki hyötyvät. (9)(10)

5.      Meditoimalla voi oppia reagoimaan viisaammin omiin tunteisiinsa. Elämässä mikään ei ole pysyvää. Ihmiset kuolevat ja sairastuvat. Toiset ihmiset saattavat loukata meitä ja toisaalta myös me itse saatamme joskus päästää sammakoita suustamme. Kun oppii havainnoimaan omia tunteitaan tällaisissa tilanteissa, niin on helpompaa ottaa muutaman minuutin aikalisä ja toimia vasta sen jälkeen. Tällä tavoin voi välttää monta tarpeetonta ristiriitatilannetta.(9)(10)

6.      Meditoiminen parantaa fyysistä terveyttä. Kromosomien päissä olevat telomeerit (kreikaksi ”loppuosat”) muodostuvat toistuvista DNA-sekvensseistä. Niiden lyheneminen on yhdistetty solujen ikääntymiseen. Meditoivien ihmisten valkosolujen telomeerit ovat keskimäärin pidempiä kuin verrokkiryhmäläisillä.(11)(12) Meditoiminen myös mm. laskee lepopulssia ja sekä systolista, että diastolista verenpainetta (13). Lisäksi sen on todettu vähentävän sydän- ja verisuonitautitapahtumia (sydäninfarktit ja aivohalvaukset) (14) sekä tavallisia ylähengitystieinfektiota(15). Näyttää siis siltä, että oman mielen säännöllinen harjoittaminen tuo sekä enemmän elämää vuosiin, että vuosia elämään.

7.      Meditoimisella on parantaa myös mielenterveyttä. Masentuneiden ja ahdistuneiden ihmisten kehossa voidaan havaita hyvin samankaltaisia muutoksia mm. kortisoli -pitoisuuksissa ja autonomisen hermoston toiminnassa, kuin pitkittyneen stressin yhteydessä. Negatiiviset tunnetilat myös vähentävät vasemman etuaivokuoren aktivaatiota. Meditaatio puolestaan aktivoi kyseistä osaa aivoista ja kohottaa mielialaa (16).

Erilaiset kehotietoisuus- ja mindfullnessharjoitukset ovatkin osoittautuneet hyödyllisiksi mm. masennuksen ehkäisemisessä. Samoin ne näyttävät toimivan myös kroonisen kivun, joidenkin syömishäiriöiden (ainakin ns. lihavan ahmimishäiriön, BED) (17), unettomuuden ja joidenkin pelkotilojen hoidossa (18). Useat käytössä olevat psykoterapiamenetelmät (mm. mindfulness-based-stress-reduction, MBSR ja dialektinen käyttäytymisterapia, DKT/DBT) perustuvatkin isolta osin näihin harjoitteisiin.

8.      Mielikuvaharjoittelusta on hyötyä myös uusien motoristen taitojen opettelussa (19). Urheilijat ovat käyttäneet niitä muun harjoittelun tukena jo vuosikymmeniä ja viime aikoina niitä on alettu hyödyntää myös esimerkiksi aivovammapotilaiden kuntoutuksessa (20). Jo pelkästä parantuneesta kehotietoisuudesta ja kyvystä olla läsnä on todennäköisesti suurta apua, kun yrittää saada kroppaansa tekemään uusia, tai vanhoja, temppuja.

9.      Meditoimalla voi oivaltaa asioita. Mielemme on rakentunut niin, että se palvelee elossapysymistä ja suvunjatkamista. Se ei kuitenkaan rakenna totuudenmukaista kuvaa tästä todellisuudesta. Esimerkiksi ”minäharha” on hyvä esimerkki tästä. Evoluution näkökulmasta oikein näppärää ja hyödyllistä, mutta voi aiheuttaa meille myös paljon täysin turhaa kärsimystä. Oman mielen toimintaan tutustuminen voi auttaa näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, jolloin niihin on helpompi suhtautua viisaasti. Aiheesta enemmän aiemmassa blogitekstissä; Minästä ja minättömyydestä.

10.  Yhteiskuntamme, ja koko maailma, kaipaavat rauhoittumista. Ihmisten määrä on viimeisten 10 000 vuoden aikana lisääntynyt räjähdysmäisesti. Maapallon resurssit ovat kuitenkin rajalliset. Istumalla alas ja tuomalla tähän maailmaan ripauksen lisää rauhaa ja myötätuntoa toimit esimerkillisesti ja teet samalla palveluksen koko ihmiskunnalle. Maailmoja syleilevää. Mutta totta.

 

Internet on pullollaan hyviä meditaatio-ohjeita. Alla olevasta linkistä löytyy Järvenpään sosiaalisairaalan materiaalia aiheeseen liittyen:

Mindfulness harjoituksia

Ainakin suurimmissa kaupungeissa toimii myös monia meditaatiota opettavia ryhmiä. Google on oiva apu näiden metsästämisessä. Ja jos näistä ryhmistä ensimmäinen ei jostain syystä tunnu omalta, niin kannattaa antaa mahdollisuus vielä jollekin toiselle porukalle. Helsingissä hyvää meditaatio-opetusta tarjoavat mm. Nirodha ja Triratna.

Ja mikäli yllä olevasta listasta ei löydy yhtään hyvää syytä käyttää aikaa mielen harjoittamiseen, niin sitten ei. Ennen Uskonnon uhrien päivystyspuhelimeen, tai päivystävälle psykiatrille, soittamista suosittelen kuitenkin kokeilemaan mistä oikein on kyse. Mitään siinä ei voi menettää. Ja paljon voi saada.

Meditation is not to escape from society,

but to come back to ourselves and see what is going on.

Once there is seeing, there must be acting.

With mindfulness, we know what to do and what not to do to help.

- Thich Nhat Hanh



Viitteet:

1. Killingsworth & Gilbert (2010) A wandering mind is an unhappy mind. Science, 330, 932

2. Balaji et al. Physiological Effects of Yogic Practices and Transcendental Meditation in Health and Disease N Am J Med Sci. 2012 October; 4(10): 442–448.

3. Hanson R. ja Mendius R.. Buddha´s Brain. 2009.

4. Tang et al. Short-term meditation training improves attention and self-regulation. Proc Natl Acad Sci U S A. (2007) 104:17152-17156.

5. Tang et al. Central and autonomic nervous system interaction is altered by short-term meditation. Proc Natl Acad Sci U S A. (2009) Jun 2;106(22):8865-70.

6. van Leeuven et al. Meditation increases the depth of information processing and improves the allocation of attention in space. Front Hum Neurosci. 2012;6:133.

7.Kozasa et al. Meditation training increases brain efficiency in an attention task. Neuroimage. 2012 Jan 2;59(1):745-9.

8. Lazar et al. Meditation experience is associated with increased cortical thickness. Neuroreport. (2005) Nov 28;16(17):1893-7.

9. Tatia et al. Distinct Neural Activity Associated with Focused-Attention Meditation and Loving-Kindness Meditation. PLoS One. 2012; 7(8): e40054.

10. Keng et al. Effects of mindfulness on psychological health: a review of empirical studies. Clin Psychol Rev. 2011 Aug;31(6):1041-56.

11. Huffington post: New Meditation Research: Putting the 'Om' in 'Chromosome'  http://www.huffingtonpost.com/wray-herbert/meditation-research_b_780525.html

12.Epel et al. Can meditation slow rate of cellular aging? Cognitive stress, mindfulness, and telomeres. Ann N Y Acad Sci. 2009 August; 1172: 34–53.

13.Ankad et al. Effect of short-term pranayama and meditation on cardiovascular functions in healthy individuals.Heart Views. 2011 Apr;12(2):58-62.

14. Schneider et al. Stress reduction in the secondary prevention of cardiovascular disease: randomized, controlled trial of transcendental meditation and health education in blacks. Circ Cardiovasc Qual Outcomes. 2012 Nov 1;5(6):750-8.

15. Barret et al. Meditation or exercise for preventing acute respiratory infection: a randomized controlled trial. Ann Fam Med. (2012) Jul-Aug;10(4):337-46.

16. Davidson. Well-being and affective style: neural substrates and biobehavioural correlates. Philos Trans R Soc Lond B Biol Sci. 2004 September 29; 359(1449): 1395–1411.

17. Edenfield and Saeed. An update on mindfulness meditation as a self-help treatment for anxiety and depression. Psychol Res Behav Manag. 2012;5:131-41.

18. Walsh and Shapiro. The meeting of meditative disciplines and Western psychology: A mutually enriched dialogue. Am Psychol. (2006) 61:227-239.

19. Gatti et al. Action Observation Versus Motor Imagery In learning a Complex Motor Task: a short review of literature and a kinematics study. Neurosci Lett. 2012 Nov 30. [Epub ahead of print]

20. Oostra et al. Motor imagery ability in patients with traumatic brain injury. Arch Phys Med Rehabil. 2012 May;93(5):828-33.

 

Hyviä syitä lähteä liikkeelle

Tätä kirjoittaessani koko yläselkäni on jumissa ja ojentajia kolottaa. Tuntuu, ettei tee mieli ottaa käteensä mitään teekuppia karheampaa esinettä. Jos sitäkään, sillä sormenpäideni nahka on eilisten kiipeilykisojen jäljiltä ohentunut monin paikoin lähes olemattomiin. Näin ilmaistuna kuulostaa ehkä hullulta, mutta tuntuu hyvältä. Eilen oli hauskaa ja nyt tietää tehneensä jotain. Kroppa kertoo, että on syytä levätä ja antaa paikkojen palautua. Jumissa olevat lihakset vaativat huomiota ja palauttavat kehon huomion keskipisteeseen. Tulee siis ihan vahingossa tehtyä tietynlaista kehotietoisuusharjoitusta pitkin päivää. Tänään kävin kevyesti pyöräilemässä ja muuten vain lepäilin. Ensi viikolla sitten taas treenailemaan uusin voimin.

Nautin suuresti liikkumisesta. Se tuntuu yhtä luontevalta osalta elämää kuin syöminen ja nukkuminenkin. Jonkin aikaa pärjää ilmankin, mutta aika pian tulee paha olo. Myös muut asiat elämässä sujuvat huomattavasti kivuttomammin, kun muistaa aina välillä kääntää mielensä analysoivan osan ”off –asentoon” ja keskittyy kaikin voimin puristamaan kovaa kalliota tai magnesiumjauholla kyllästettyä puista rengasta. Näiden ajatusten ja  tuntemusten innoittaman lista liikuntaan liittyvistä hyvistä asioista:

1.    Liikkuminen tuntuu hyvältä. Ainakin se olisi toivottavaa. Jos se ei tunnu, niin muuta jotain. Hidasta vauhtia juoksulenkillä tai vähennä sarjapainoja salilla. Pidemmän päälle treenit jäävät muuten tekemättä, jos niitä kohtaan kehittyy vastenmielisyys. Vauhtia ja sarjapainoja tulee kyllä lisättyä ihan huomaamattaan kun homma lähtee luistamaan. Joskus toki on hyvä myös patistaa itseään liikkeelle, sillä muuten voi käydä niin, että kotisohva vie toistuvasti voiton.

Liikunta lisää aivojen opiaattireseptoreihin sitoutuvien endorfiinien määrää veressä ja aivoissa (1). Samoin kortisolin, adrenaliinin, endokannabinoidien ja BDNF:n määrät verenkierrossa lisääntyvät. Näiden (ja mahdollisesti myös muiden vielä tuntemattomien mekanismien) seurauksena aivojen dopamiinivälitteinen palkkiojärjestelmä aktivoituu (2)(3) ja tulee hyvä olo.

2.    Myös liikkumisen jälkeen on hyvä olo. ”Endorfiinipölly” ei haihdu hetkessä. Ja vaikka ei aivojen välittäjäaineista perustaisi tuon taivaallista, niin voipahan joka tapauksessa hyvällä syyllä olla tyytyväinen itseensä. Onnitella itseään siitä, että on huolehtinut omasta hyvinvoinnistaan ja toiminut samalla myös esimerkkinä muille.

3.    Liikkuminen vähentää stressiä ja kohottaa mielialaa. Eli kutakuinkin sama asia kuin edellä, mutta kääntäen ja pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna. Kuten aiemmassa blogitekstissäni, Liikunnasta ja mielenterveydestä, tuli jo todettua, niin useissa tutkimuksissa liikunta on todettu tehokkaammaksi masennuksen hoitokeinoksi kuin yksikään käytössä oleva lääkehoito.(3)(4) Tämä ei tietenkään tee lääkehoitoa turhaksi, mutta kertoo kuitenkin jotain hienoa liikunnan vaikutuksesta mielenterveyteen. Keskeisiksi mekanismeiksi on ehdotettu edellä mainittuja endokannabinoidien ja BDNF:n lisääntymistä sekä niiden kautta välittyvää aivojen muovautuvuuden lisääntymistä (5).

4.    Liikunta parantaa oppimista ja muistia. Nämä positiiviset vaikutukset välittyvät mahdollisesti juuri BDNF:n ja aivojen lisääntyneen muovautuvuuden kautta.(6)(7) Kävin itse lukion neljässä vuodessa. Viimeisenä vuonna minulla ei juurikaan ollut enää kursseja jäljellä, joten lähinnä treenasin telinevoimistelua ja lueskelin lääkiksen pääsykokeisiin. Vaikka viikottainen treenimäärä oli suuri (~25h/vko), niin lukeminen ei tuntunut raskaalta. Päinvastoin. En usko, että olisin jaksanut lukea yhtä hyvin jos en olisi rytmittänyt päivääni jumppailulla.

5.    Liikunta edistää sekä kehon, että mielenterveyttä. Kääntäen voidaan todeta, että liikkumattomuus ja pitkäkestoinen stressi lisäävät molemmat mm. sydän – ja verisuonitauteja, diabetesta, syöpien ilmaantuvuutta sekä erilaisia mielenterveyden ongelmia. On esitetty, että osa tästä johtuisi passiivisen elämäntyylin aiheuttamalla ”hiljaisella tulehdustilalla”.(8)(9). Ja vaikka tällä hetkellä olisikin täydellisen terve (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan), niin onhan se mukavaa kun jaksaa tarvittaessa ottaa pari juoksuaskelta vaikkapa bussipysäkille kiirehtiessä.

6.    Kun liikkuu tarpeeksi, niin voi myös syödä vapaammin. Voisi myös sanoa, että liikunta tukee painonhallintaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että pelkkä kehon paino on monessa suhteessa kehno mittari. Terveyden kannalta paljon keskeisempää on metabolisesti aktiivisen kudoksen, eli tässä tapauksessa lihaksen, määrä.(10) Kaksi ihmistä voivat molemmat painaa 100kg ja heillä voi silti olla täysin erilainen kehonkoostumus; toinen pelkkää rasvaa ja toinen pelkkää lihasta.

Meillä ihmisillä on luontainen taipumus hamuta kaikkea makeaa ja runsaasti energiaa sisältävää ruokaa. Jos lihakset eivät välillä tee töitä, niin myös ne puretaan energiaksi. Ja ylimääräinen energia varastoidaan rasvaksi. Keho muuttaa muotoaan. Sama pätee toki myös päinvastoin. Kun kiusaa lihaksiaan aina välillä punttisalilla tai lenkillä, niin ei tarvitse miettiä jatkuvasti mitä pistää suuhunsa. Tällöin tietää, että ravinto menee joka tapauksessa hyötykäyttöön; lihasten poltto- ja rakennusaineiksi.

7.    Yhdessä liikkuminen on mukavaa sosiaalista puuhastelua. Olemme laumaeläimiä ja toisten lauman jäsenten kanssa on aikojen saatossa ollut hyvä olla hyvissä väleissä. Ja hyvältähän se  tuntuu edelleen. Esimerkiksi yhdessä juokseminen tai pallopelien pelaaminen ovat loistavia tapoja olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa ja kohottaa kuntoaan siinä sivussa.

8.    Liikkuminen on hyvää keskittymisharjoittelua. Etenkin taito- ja voimalajien harjoittelu vaatii hyvää keskittymiskykyä. Ei voi antaa mielensä harhailla jos jokin suoritus on omien taitojen ja/tai voimien äärirajoilla. Esimerkiksi painonnostossa suurien rautamäärien liikutteluun on syytä paneutua huolella, sillä muuten vain hajottaa itsensä. Samoin voimistelija, joka yrittää tehdä kolmoisvolttia permannolla ja samaan aikaan miettii mitä söisi iltapalaksi lienee aikamoinen harvinaisuus. Tai ainakin loukkaantunut.

Vaikka kolmoisvoltit permannolla jäivätkin vain haaveeksi, niin allekirjoittanut kokee kuitenkin oppineensa omien jumppailuidensa kautta kykyä keskittyä. Sekä sen, että siinä vaiheessa kun kaikista ponnisteluista huolimatta mieli huitelee joka tapauksessa ihan omilla teillään, niin silloin on parempi lähteä itsekin liikkeelle.

Ja nyt kun teoria on otettu haltuun, niin ei muuta kuin liikkumiseniloa kaikille!=)

"Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä"
-Urho Kekkonen

1. Boecker et al. The Runner's High: Opioidergic Mechanisms in the Human Brain. Cereb Cortex. 2008 Nov;18(11):2523-31.
2. Davis and Woodside. Sensitivity to the rewarding effects of food and exercise in the eating disorders. Comprehensive Psychiatry Volume 43, Issue 3, May 2002, Pages 189–194.
3. Walsh. Lifestyle and Mental Health. American Psychologist, Vol 66(7), Oct 2011, 579-592.
4. Daley ym. Exercise to treat depression. BMJ. 2012 Jun 6;344:e3181.
5. Heyman et al. Intense exercise increases circulating endocannabinoid and BDNF levels in humans--possible implications for reward and depression. Psychoneuroendocrinology. 2012 Jun;37(6):844-51.
6. Rothman et al. Activity-dependent, stress-responsive BDNF signaling and the quest for optimal brain health and resilience throughout the lifespan. Neuroscience. 2012 Oct 16. pii: S0306-4522(12)01022-6. [Epub ahead of print]
7. Stern et al. Mechanisms of memory enhancement. Wiley Interdiscip Rev Syst Biol Med. 2012 Nov 13. [Epub ahead of print]
8. Hamer et al. Physical activity, stress reduction, and mood: insight into immunological mechanisms.Methods Mol Biol. 2012;934:89-102.
9. Grenon et al. Association between depression and peripheral artery disease: insights from the heart and soul study.J Am Heart Assoc. 2012 Aug;1(4):e002667.
10. Strasser. Physical activity in obesity and metabolic syndrome. Ann N Y Acad Sci. 2012 Nov 21. [Epub ahead of print] 

Mitä on mielenterveys?

Meillä kaikilla on mieli; kimppu toisiinsa nivoutuvia tiedostettuja ja tiedostamattomia aistimuksia, ajatuksia ja tunteita. Mutta milloin voidaan sanoa, että tämä kokonaisuus on terve ja milloin ei? Suomen kielen sanakirjassa mielenterveys määritellään ”Psyykkiseksi hyvinvoinniksi ja riittäväksi sopeutumiseksi sosiaaliseen ja muuhun ympäristöön.” Psyyke tarkoittaa mieltä. Eli määritelmän alkuosan mukaan mielenterveys on siis mielen hyvinvointia.

Määritelmän loppuosan mukaan yksilön tulee kuitenkin myös ”sopeutua riittävästi sosiaaliseen ja muuhun ympäristöön”. Ihminen, joka päättää kuuntelulaitteiden pelossa luopua vaatteiden käytöstä ja muuttaa asumaan Kampin Narinkkatorille voi ainakin teoriassa olla onnellinen. Mikäli hänen erikoinen elämäntapansa alkaa kuitenkin jostain syystä häiritä toisia ihmisiä, niin hänet todennäköisesti toimitetaan hoitoon ja todetaan mieleltään sairaaksi. Mutta riittääkö terveen papereihin siis, että ei aiheuta muille ihmisille harmia? Vai tulisiko mieleltään terveen yksilön kyetä myös antamaan muille jotain? Kyetä osallistumaan yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen? Ainakin Sigmund Freud on ajatellut jotain tämän suuntaista todetessaan, että mielenterveys on ”kykyä rakastaa ja tehdä työtä”. Useimpien ihmisten on myös helpompi olla mieleltään terveitä, mikäli he välittävät toisista ihmisistä ja kokevat tekevänsä jotain heidän hyväkseen.

Entäpä sitten toisinpäin; milloin voidaan sanoa, että jollakulla on häiriö mielenterveydessään? Sairas mieli? Amerikan Psykiatriliitto APA (American Psychiatric Association) julkaisee ensi vuonna viidennen DSM (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders)) luokittelun mielenterveyshäiriöistä. Uuden luokittelun mukaan mielenterveyden häiriöllä tarkoitetaan ”merkittävää toiminnanhäiriötä yksilön kognitiossa, tunteissa tai käytöksessä, joka puolestaan heijastaa taustalla olevaa psykologista, biologista tai kehityksellistä häiriötä”.  Mielisairaudella (tai psykoosilla) puolestaan tarkoitetaan todellisuudentajun hämärtymistä. Psykiatrin näkökulmasta hänellä on siis harha-aistimuksia, harha-ajatuksia tai että hänen ajatuksenjuoksunsa on kovin hajanaista.

Toisissa maissa ihmiset ovat mieleltään terveempiä kuin toisissa. Esimerkiksi depression esiintyvyys vaihtelee 3-17 % haarukassa eri maiden välillä.(1) Suomessa noin neljäsosalla väestöstä on jonkinlainen mielenterveyden häiriö.(2) Vajaan puolentoista miljoonan ihmisen pahoinvointi kertonee siis jotain yhteiskunnastamme. Samoin se, että lasten ja nuorten mielenterveyden eivät viime vuosina ole ainakaan vähentyneet.(3)(4)

Olen työskennellyt nyt reilun kuukauden psykiatrisessa sairaalassa, jossa työnkuvaani kuuluu mm. päätösten tekeminen tahdonvastaiseen pakkohoitoon ottamisesta. Mielenterveys –tai sen puuttuminen- on kovin keskeinen käsite tätä asiaa pohdittaessa. Suomen lain mukaan täysi-ikäinen ihminen voidaan ottaa pakkohoitoon ainoastaan, mikäli on syytä epäillä, että hänen todellisuudentajunsa on hämärtynyt. Eli, että hän on mielisairas. Pelkkä mielisairaus ei kuitenkaan vielä riitä pakkohoitopäätöksen tekemiseen. Lääkärin on myös pystyttävä toteamaan, että hoitoon toimittamatta jättäminen todennäköisesti pahentaisi kyseisen ihmisen mielisairautta, vaarantaisi hänen terveytensä/turvallisuutensa tai vaarantaisi muiden ihmisten terveyden/turvallisuuden ja ettei yhteiskuntamme kykene hoitamaan kyseistä henkilöä muilla keinoilla.

Useimmat alkoholin suurkuluttajat täyttävät kaikki muut tahdonvastaisen hoidon kriteerit paitsi ensimmäisen; hoitoon toimittamatta jättäminen pahentaa heidän alkoholiongelmaansa, vaarantaa heidän terveydentilansa ja turvallisuutensa sekä usein myös läheisten ihmisten terveyden ja turvallisuuden. Valitettavan usein on myös todettava, ettei yhteiskuntamme kykene riittävästi auttamaan näitä henkilöitä. Silti paatuneintakaan alkoholistia ei voida pakottaa hoitoon, koska lainsäädännöllisestä näkökulmasta hänen todellisuudentajussaan ei ole moittimista.

On mielenkiintoista pohtia milloin sitten jonkun todellisuudentaju on hämärtynyt. Ketkä kaikki oikein näkevät tämän todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on? Näkeekö kukaan? Kuinka monella alkoholin suurkuluttajalla esimerkiksi on realistinen käsitys omasta suhteestaan alkoholiin?

Yhteiskunnassamme on paljon ihmisiä, jotka eivät ole mieleltään sairaita, mutta eivät ole myöskään onnellisia. Ihmisiä, joilla alkoholiongelma, jatkuvaa työstressiä, työttömiä ja syrjäytyneitä, yksinäisiä vanhuksia sekä monia, joilla asiat ovat näennäisesti kunnossa, mutta silti olo ei ole hyvä. Moni meistä voisi paremmin ilman oman mielemme tulkintoja siitä millaisia olemme tai emme ole, millaisia meidän pitäisi tai ei pitäisi olla, mitä meidän pitäisi tai ei pitäisi tehdä, jne. Useimmilla meillä on esimerkiksi varsin perustavanlaatuinen harha-ajatus ”minästä” (aiheesta enemmän edellisessä blogitekstissä). Tuosta oman mielemme luomasta, muista ihmisistä erillisestä, taruolennosta, johon niin kovin mielellämme samaistumme. Siitäkin huolimatta, että se tuottaa meille usein täysin tarpeetonta kärsimystä. Ja silti olemme määritelmällisesti mieleltämme terveitä?

Määriteltiinpä mielenterveys miten tahansa, niin on joka tapauksessa viisasta pyrkiä tiedostamaan asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Pyrkiä ymmärtämään. Tällä tavoin mieli pysyy vapaana ristiriidoista ja on helpompaa olla läsnä. Ja sitä kautta myös onnellinen. (5)

Reality is merely an illusion, albeit a very persistent one. 

-Albert Einstein

(1) Depression: A Global Crisis, World Mental Health Day 2012

(2) Pirkola ym. 2002. MielenterveysAtlas2005, Stakesin verkkojulkaisu.

(3) Paakkonen T. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujärjestelmä vaikeahoitoisuuden näkökulmasta. Väitöskirja.

(4) Ihan yksin, Suomen Kuvalehti 13/2007

(5) Killingsworth & Gilbert (2010) A wandering mind is an unhappy mind. Science, 330, 932