Viime vuosina isoäitini
muisti on tasaisesti heikentynyt ja jokin aika sitten hänellä diagnosoitiinkin
Alzheimerin tauti. Kyseiselle sairaudelle tyypilliseen tapaan etenkin uusien
asioiden muistaminen on selkeästi heikompaa kuin aiemmin. Vanhat asiat hän
kyllä muistaa. Tai no, viime aikoina nekin ovat alkaneet unohtua. Hän kuitenkin
edelleen tietää kuka on, missä asuu ja tunnistaa omat lapsensa ja
lapsenlapsensa. Aika jolloin nämäkin asiat alkavat mennä sekaisin ei
välttämättä ole kovin kaukana.
Ihmisen muisti on jännä
juttu. Karkeasti jaoteltuna muistimme voidaan jaotella sensoriseen
aistimuistiin eli kaikumuistiin, lyhytkestoiseen työmuistiin sekä
pitkäkestoiseen muistiin. Kaikumuistilla tarkoitetaan tunto-, näkö-, maku-,
haju ja kuuloaistimusten aiheuttamia tuntemuksia, joihin voimme tietoisesti
palata vielä varsinaisen aistimuksen jo loputtua (1). Työmuistia puolestaan
voisi ajatella eräänlaisena tiedon väliaikaisvarastona, joka mahdollistaa
asioiden aktiivisen tietoisen työstämisen. Tämän jälkeen tieto unohdetaan tai
painetaan mieleen pidemmäksi ajaksi. On esitetty, että ilman toistuvaa
mieleenpalautusta asiat pysyvät lyhytkestoisessa muistissamme vain 15-30
sekuntia (2). Etenkin prefrontaalikorteksi ja etummainen pihtipoimu [anterior
cingulate cortex, (ACC)] osallistuvat työmuistin toimintaan. Pitkäkestoisen
muistin tietoiseen (eli deklaratiiviseen) osa-alueeseen kuuluvat tapahtuma-
(eli episodinen) muisti ja tieto- (eli semanttinen) muisti. Näitä muistimme
osa-alueita kykenemme halutessamme kuvaamaan sanallisesti ja useat eri
aivoalueet osallistuvat näiden muistojen säilömiseen sekä mieleen palauttamiseen.(3)
Semanttisen muistin osalta keskeisiä rakenteita aivoissamme ovat ainakin
vasemmanpuoleinen alempi prefrontaalikorteksi, ohimolohkojen taaempi osa sekä
hippokampukset (4). Sanallisessa tai kuvallisessa muodossa tallentuneiden pitkäkestoisten
muistojen lisäksi opimme vuosien saatossa lukuisia eri taitoja ja lisäksi
kehomme ehdollistuu reagoimaan tietyllä tavalla tiettyihin ärsykkeisiin. Näiden
”muistojen” sanallistaminen onkin sitten jo huomattavasti haastavampaa. Jos ei
mahdotonta. Tyvitumakkeet ja pikkuaivot ovat keskeisiä rakenteita
liikunnallisten taitojen muistamisessa ja amygdala (mantelitumake) sekä muu
limbinen järjestelmä puolestaan tunneperäisten muistojen (tai ehdollistumien)
syntymisen kannalta (3).
Isoäitini on ikäisekseen
suhteellisen hyvässä kunnossa ja hänen motoriikkansa pelittää aivan kuten
ennenkin. Jos näkö olisi tallella, niin luultavasti mummo polkisikin pyörällä
edelleen aivan entiseen malliin. Myös hänen lyhytkestoinen muistinsa tuntuu toimivan
hyvin. Isoäidin kanssa on edelleen mukava keskustella monista asioista kunhan
vain muistaa, että hän ei muista. Ja, että hän ei muista etenkään niitä asioita
joista puhuttiin yli puoli minuuttia sitten. Tätä puolen minuutin maagista
aikarajaa voi hieman pidentää ripottelemalla omiin lauseisiinsa erilaisia
muistivihjeitä siitä mistä äsken oikein oli puhe. Tällä tavalla tarinan
punainen lanka pysyy paremmin hallussa ja keskustelu pysyy molemmille osapuolille
mielekkäänä. Isoäiti saattaa myös edelleen muutaman sekunnin hiljaisen
pohdiskelun jälkeen päätyä yllättävän tarkkanäköisiin johtopäätöksiin. Nämä suuretkin
totuudet ja oivallukset hän tosin unohtaa tuota pikaa ja tiedustelee
alkuperäistä asiaa niin kuin ei olisi siitä koskaan kuullutkaan.
Tapahtumamuistimme luo
pohjan eheän minäkuvan ja aikakäsityksen rakentamiselle. Jos emme muistaisi
mitä olemme tehneet, niin mielessämme ei olisi myöskään minkäänlaista
elämäntarinaa. Emme tietäisi mistä olemme tulleet ja minne olemme menossa. Nykyhetkessä
läsnä oleminen on hyvä taito, mutta ilman muistiamme se voisi olla myös kovin
pelottavaa. Olisimme täysin muiden ihmisten avun varassa. Isoäitini tietää,
ettei muista enää entiseen tapaan. Hänellä on kuitenkin selvästi jonkinlainen
elämäntarina mielessään lapsuudesta tähän hetkeen saakka. Tarinan viimeisimpiin
lukuihin on kuitenkin alkanut tulla ammottavia aukkoja ja aivan viime ajoista
ei enää (joitakin yksittäisiä tapahtumia lukuun ottamatta) ole jäänyt yhtään
selkeää muistoa. Ainakaan sellaista, jonka hän kykenisi palauttamaan mieleensä.
Muistaminen on keskeistä
myös ihmissuhteiden kannalta. Tasavertaisesta kumppanista ja auttajasta
tuleekin autettava. On kovin vaikeaa ottaa muiden asioita kantaakseen jos ei
kykene kantamaan enää edes omiaan. Myös ”small talk” -tyyliset turinat vaativat
toiselta osapuolelta entistä enemmän kärsivällisyyttä kun toinen saattaa kysyä
minuutin välein, että ”mitähän se kello mahtaa olla?”. Etenkin omaisille voi olla
myös kovin raskasta kun rakas ihminen ei enää tunnistakaan omia läheisiään. Osa
tälle asteelle dementoituneista vanhuksista näyttää todella ahdistuneilta.
Ympärillä on vain vieraita ja pelottavia ihmisiä. Osa taas hämmentyneiltä,
mutta siitä huolimatta rauhallisilta ja onnellisilta. Ympärillä on vieraita
ihmisiä, mutta mitä sitten. Ystävällisiltähän he näyttävät. Onneksi oman
isoäitini muisti ei tältä osin ole vielä rakoillut. Ja jos niin käy, niin
täytyy toivoa, että hänen mielenmaisemansa olisi silloin lähempänä tätä
jälkimmäistä esimerkkiä. Ja ehkäpä muistin heikkenemisessä voi olla myös omat
armollisetkin puolensa. Jos mummoltani kysyy, niin hän ei ole eläessään sairastanut,
hänellä ei ole ollut koskaan kipuja, eikä hän ole koskaan käynyt lääkärissäkään.
Elämä on ollut kaikin puolin hyvää. Mikä pitää kyllä monilta osin paikkansakin.
Mutta miksi näin käy?
Miksi joidenkin ihmisten muisti rappeutuu nopeammin kuin toisten? Alzheimerin
taudissa hermosoluihin kertyy beeta-amyloidia sekä tau-proteiinikimppuja.
Aiemmin ajateltiin, että solut kuolevat ja muisti heikkenee juuri
beeta-amyloidikertymien takia. Kyseinen amyloidihypoteesi on kuitenkin kyseenalaistettu
kun on huomattu, etteivät esimerkiksi lääkkeet jotka vähentävät amyloidikertymiä
muuta Alzheimerin taudin kulkua. Viime aikoina tutkimukset ovatkin keskittyneet
enemmän tau-patologian ymmärtämiseen (5). Niin tai näin, niin poikkeavia
proteiinikimppuja hermosoluihin joka tapauksessa kuitenkin kertyy. Tämän
(seurauksena?) hermosolut kuolevat ja Alzheimerin taudissa etenkin muistin
kannalta tärkeät sisemmän ohimolohkon entorinaalinen kuorikerros ja
hippokampukset surkastuvat. Tunnetaan myös muita aivojen rappeumasairauksia
(esim. posteriorinen kortikaalinen atrofia), joissa muut aivoalueet rappeutuvat
ensin. Alzheimerin taudin diagnoosin kannalta muistikyselyt [esim. mini-mental
state examination (MMSE) ja The Consortium to
Establish a Registry for Alzheimer's Disease (CERAD)] sekä pään
MRI kuvaus ovat tällä hetkellä avainasemassa. Jos muisti on heikentynyt ja
hippokampukset ovat pienet, niin kyseessä on mitä suurimmalla
todennäköisyydellä Alzheimer. Lisäksi aivoselkäydinnesteestä voidaan mitata
beeta-amyloidin (BAm42) ja tau- proteiinien (tau ja fosfo-tau) pitoisuuksia.
Nämä merkkiaineet voivat tukea Alzheimer diagnoosia (matala BAm42 ja korkeat
tau-proteiini pitoisuudet) tai ohjata tutkimukset muiden muistiongelmia
aiheuttavien syiden selvittelyyn.
Isoäitini lisäksi
Suomessa on tällä hetkellä arviolta yli 70 000 Azheimerin tautia sairastavaa
ihmistä (6). Kymmenen vuoden kuluttua määrä on suurempi. Tulevien vuosien
haasteena onkin rakentaa elämämme siten, että vanhempamme
ja isovanhempamme saavat elää ihmisarvoista elämää loppuun asti. Yhteiskunnan tasolla tämä tarkoittaa ainakin kotihoidon sekä pitkäaikaishoitopaikkojen resurssien lisäämistä. Ne kun ovat nyt jo liian vähäiset. Kaikkea vastuuta ei kuitenkaan kannata vierittää yhteiskunnan harteille vaan on viisasta pyrkiä pitämään hyvät välit omiin vanhempiinsa sekä isovanhempiinsa. Ja auttaa silloin kun voi. Tällä tavoin voimme kaikki osallistua paremman maailman rakentamiseen. Maailman jossa on hyvä elää myös vanhana ja muistamattomana.
Do Not Ask Me to Remember
Do not ask me to remember,
Don’t try to make me understand,
Let me rest and know you’re with me,
Kiss my cheek and hold my hand.
I’m confused beyond your concept,
I am sad and sick and lost.
All I know is that I need you
To be with me at all cost.
Do not lose your patience with me,
Do not scold or curse or cry.
I can’t help the way I’m acting,
Can’t be different through I try.
Just remember that I need you,
That the best of me is gone,
Please don’t fail to stand beside me,
Love me ’til my life is done.
-Author Unknown
(2)
Atkinson,
R. C., & Shiffrin, R. M. (1971). The control processes of short-term memory. Institute
for Mathematical Studies in the Social Sciences, Stanford University.
(3)
Erkinjuntti,
T., Alhainen, K., Rinne, J., Huovinen, M. (2008). Muistihäiriöt.
(4)
Burianova, H., & Grady, C.
L. (2007). Common and Unique Neural Activations in Autobiographical, Episodic,
and Semantic Retrieval. Journal of Cognitive Neuroscience, 19(9):1520-34.
.JPG)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti