Sanoista ja teoista

Kävin hiljattain antoisan ”meditoimiseen ja onnellisuuteen” liittyvän keskustelun erään ystäväni kanssa. Keskustelun päätyttyä minulle jäi kuitenkin sellainen fiilis, että ystäväni ei sittenkään lopulta ymmärtänyt mitä yritin sanoa. Luulen, että nyt hän ajattelee meidän olevan eri mieltä siitä, onko meditaation harjoittaminen itsekästä vai ei. Todennäköisesti olimme kuitenkin molemmat jo alun alkaen täysin yksimielisiä siitä, että omaa mieltään kannattaa harjoittaa niin itsensä kuin myös muiden vuoksi. En siis osannut ilmaista itseäni tarpeeksi hyvin. Tai ehkä en vain osannut avata suutani oikeissa kohdissa. Ajattelin, että kyllä hän jo tietää mitä ajattelen. Voi myös olla, että en vain itse ymmärtänyt mitä ystäväni halusi sanoa.

Mielikuvamme ja ajatuksemme ovat malleja todellisuudesta. Joskus nämä mallit kuvaavat todellisuutta hyvin ja toisinaan ne voivat olla täysin virheellisiä. Sanat puolestaan ovat malleja näistä mielikuvista ja ajatuksista. Sanoja voi käyttää ajattelun välineenä ja niiden avulla voi viestiä. Eri ihmisillä samat sanat saattavat kuitenkin herättää aivan erilaisia mielikuvia.

Sana ”kissa” lienee vielä aika turvallinen. Jos sitä käytetään sen perinteisessä merkityksessä, niin useimmille ihmisille tulee mieleen pieni karvainen otus, joka sanoo ”miau”. Vaikka kissat eroavatkin toisistaan väriltään, kooltaan, mittasuhteiltaan sekä monilta muilta piirteiltään, niin silti suurin osa ihmisistä kuitenkin ymmärtää, että yleisnimi ”kissa” viittaa kaikkiin näihin otuksiin. Eivät kuitenkaan ihan kaikki. Kirjallisuudessa on mielenkiintoisia kuvauksia ns. susilapsista, ihmisistä jotka ovat viettäneet lapsuutensa ilman kosketusta kieleen ja ovat oppineet puhumaan vasta joskus 10 ja 20 ikävuoden välillä. Monilla heistä on ollut suuria vaikeuksia (tai jopa mahdotonta) oppia ymmärtämään edellä mainitun kaltaista ”yksittäisestä yleiseen” nimeämistä. He eivät ymmärrä, että sanalla kissa voidaan viitata myös naapurin kattiin, vaan haluaisivat varata kyseisen sanan kuvaamaan vain yhtä tiettyä kissaa. Siis sitä otusta, joka heille ensimmäisenä nimettiin kissaksi.

Mitä abstraktimpia käsitteitä pyöritellään sen suuremmaksi kasvaa väärinymmärryksen vaara myös meillä kielellisessä ympäristössä lapsuutemme viettäneillä. Esimerkiksi käsitteet ”rakkaus”, ”onnellisuus” ja ”tietoisuus” ovat jo asteen verran vaikeammin määriteltävissä. Eri ihmiset voivat hyvinkin kuvata näitä käsitteitä aivan eri sanoilla. Siitäkin huolimatta, että heillä alun alkaen olisi aivan samanlainen kokemus asiasta. Vaikka puhutaankin suomea, niin silti voidaan puhua samasta asiasta aivan eri sanoilla. Kumpikin omalla kielellään. Toisinaan ihmiset taas viittaavat samalla sanalla aivan eri kokemukseen. Toinen tarkoittaa rakkaudella ensisijaisesti intiimiä ihmissuhdetta ja toinen altruistista lähimmäisen rakkautta. Ilman pientä termien tarkennusta väärinymmärryksen vaara on siis ilmeinen.

Edellä mainitut viestinnän sudenkuopat huomioiden on helppo ymmärtää organisaatioviestinnän tutkija emeritusprofessori Osmo A. Wiioa. Hän on tullut kuuluisaksi erityisesti viestintää käsittelevistä laeistaan, joista jo ensimmäinen toteaa tylysti; ”Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.” Saattaa kuulostaa ”hieman” pessimistiseltä toteamukselta. Esimerkiksi lentoliikenteessä viestinnällä on kuitenkin sen verran keskeinen rooli mm. turvallisuus seikkojen takia, että kyseisen ”totuuden” opettaminen on otettu osaksi lentäjien peruskoulutusta. Samasta syytä myös monien sairaaloiden leikkaussaleissa on viime vuosina otettu käyttöön, alun perin lentoliikenteestä tuttuja, tarkistuslistoja. Näin tulee maksimoitua varmuus siitä, että kirurgi jättää terveen jalan rauhaan ja operoi rikkinäisen polven kuten oli tarkoituskin.

Aina ole aikaa käydä läpi tarkistuslistoja tai määritellä kaikkia käyttämiämme sanoja keskustelun lomassa. Yksittäisten sanojen merkitystä tärkeämpää onkin pyrkiä oikeasti kuuntelemaan ja ymmärtämään mitä toinen oikein yrittää sanoa. Tähän siis myös itse keskittyen kun näen ystävääni; yritän kuunnella tarkemmin ja sanailla selkeämmin.

Kun sanat ovat totta ja ne on valittu taitavasti, niin niillä voi saada paljon hyvää aikaiseksi. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin myös se mitä tekee. Tyhjät korulauseet ovat arvottomia. On viisasta ottaa vastuu sekä sanoistaan, että teoistaan.  Kun omien ajatusten ja toiminnan välillä ei ole ristiriitaa, niin ei myöskään jälkikäteen tarvitse selitellä itselleen mitään. Tällöin mieli on eheämpi ja on helpompaa olla tässä ja nyt. Itsensä ja muiden kanssa. Siis olla läsnä ja olla onnellinen.

“Like a fine flower, beautiful to look at but without scent, fine words are fruitless in a man who does not act in accordance with them.”

-Dhammapada

Syrjäytymisestä ja mielenterveyspalveluista

Tilastokeskuksen tutkija Pekka Myrskylän mukaan Suomessa oli 51 300 syrjäytynyttä 15-29 –vuotiasta nuorta vuonna 2010 (1). Hänen raportissaan syrjäytyneiksi määriteltiin ne työttömät nuoret, joilla ei peruskoulun lisäksi ollut muuta koulutusta. Suomessa on hyvä sosiaaliturvajärjestelmä ja useimpien kohdalla kyse onkin lähinnä sosiaalisesta syrjäytymisestä. KELA:lta saa sen verran rahaa, että pysyy hengissä, mutta juuri muuta ympäröivä yhteiskunta ei sitten tarjoakaan. Ainakaan spontaanisti. Ihmissuhteet ja merkityksellinen puuhastelu päivien ratoksi olisi siis keksittävä ihan itse. Vaikea yhtälö varsinkin jos kaikki ikätoverit ovat ennättäneet siirtymään työelämään tai jatko-opintojen pariin. Onkin hienoa, että nykyisessä hallitusohjelmassa syrjäytymisen ehkäisy on asetettu yhdeksi keskeisistä tavoitteista (2). Kun ongelma on kerran tiedostettu, niin nyt sille on mahdollista myös tehdä jotain.

Yksi hyvä paikka auttaa syrjäytynyttä, tai syrjäytymisvaarassa olevaa, ihmistä ovat mielenterveyspalvelut. Monet näiden palveluiden piiriin päätyneistä ihmisistä ovat työttömiä ja heillä on vähän, tai ei lainkaan, sosiaalisia kontakteja. Useilla on myös päihdeongelma. Toki ihminen voi sairastua vaikka kaikki edellä mainitut asiat olisivatkin reilassa. Keskimäärin suuremmassa vaarassa ovat kuitenkin ne joilta ympäröivä sosiaalinen tukiverkko puuttuu.

Helsingissä mielenterveyspalvelut toimivat kohtalaisesti. Useimmista terveyskeskuksista saa ajan lähiviikkoina. Monissa paikoissa on myös erillinen depressiohoitaja, jolle lääkärit voivat ohjata pidempiaikaista keskusteluapua tarvitsevia potilaitaan. Olen työskennellyt yhteensä noin vuoden verran Helsinkiläisellä terveysasemalla. Kyseisessä työssä kohtaa paljon myös uupuneita ja masentuneita ihmisiä Monia heistä voisi kutsua myös syrjäytyneiksi. Onneksi terveysasemalla, jossa olin töissä, oli tosiaan erittäin pätevä mielenterveystyöhön perehtynyt sairaanhoitaja. Lääkärit ohjasivat hänelle masentuneita potilaitaan, joita hän sitten tapasi oman aikataulunsa mukaan seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Kyseinen hoitomalli tuntui toimivan niin hyvin, että toivoisi vastaavanlaisia palveluita tarjottavan jokaisella terveysasemalla.

Viimeiset puoli vuotta olin töissä psykiatrisessa sairaalassa yleispsykiatrisella osastolla. Akuuttivaiheen hoidon jälkeen lähes kaikille ihmisille järjestettiin jatkohoito psykiatrian poliklinikalle. Useimmiten tämä toimi hyvin. Joidenkin potilaiden kohdalla avopuolen tapaamisaikojen olisi kuitenkin toivonut, varsinkin alkuun, olevan huomattavasti tiuhemmin. Nyt ne järjestyivät kerran pariin viikkoon, kun kerran viikossa olisi ollut hyvä. Monesti kävi myös niin, että ryhmätapaamiset onnistuivat tiheämmin, mutta yksilötapaamisiin ei ollut antaa aikoja. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna tämä ei varmasti ole kovinkaan kustannustehokasta. Ilman riittävää tukea monet näistä ihmisistä päätyvät ennemmin tai myöhemmin uudelleen psykiatriseen sairaalahoitoon. Tämä tuskin edistää myöskään heidän työllistymistään tai kouluttautumistaan.

Sairaalapuolella henkilökuntaa sen sijaan vaikutti olevan tarpeeksi. Ja hyvä niin myös omalta kannaltani. Muussa tapauksessa kyseinen pesti olisi voinut tuntua huomattavasti pidemmältä ajalta. Nyt käteen jäi lähinnä hyviä, ja mielenkiintoisia, muistoja. Puolessa vuodessa ehti myös oppimaan jotain. Ainakin ihmismielestä ja psyykenlääkkeistä jäi mieleen sellaisia asioita, joista toivon mukaan on hyötyä myös jatkossa. Viime vuosien mediakeskustelua psyykenlääkkeiden eduista ja haitoista seuranneena todettakoon nyt tälläkin foorumilla ainakin se, että psykoosisairauksien hoidossa käytetyistä neurolepteistä on todella hyötyä (3). Moni osastomme potilaista oli päätynyt sairaalahoitoon pian sen jälkeen kun oli päättänyt jättää lääkityksensä tauolle. Onneksi vointi myös koheni monesti lähes silmissä kun lääkitys oli aloitettu uudelleen. (Lisää psyykelääkkeistä (bentsodiatsepiineista) aiemmassa blogitekstissäni; Ahdistuksen lääkehoidosta.)

Myös sosiaalipuoleen, eli siihen ”mistä nämä ihmiset nyt oikein saavat rahaa, asunnon, työtä, opiskelupaikan, etc.”, joutui myös perehtymään sen verran, että siitäkin jäi jotain mieleen. Halusi tai ei. On hienoa, että meillä on hyvä yhteiskunnan tukiverkko. Aukoton se ei kuitenkaan ole. Ajoittain tuntuu myös, että osatakseen pudota siihen oikein pitäisi olla vähintään yhteiskuntatieteiden tohtori. Ei siis ihme, että psyykkisesti sairailta ihmisiltä jäävät etuudet monesti hakematta ja saamatta. Kun henkiset resurssit hädin tuskin riittävät eheän minuuden ylläpitoon, niin yritä siinä sitten vielä etsiä ja täyttää oikeat lomakkeet KELA:a ja työvoimatoimistoa varten. Onneksi ”moniammatilliseen tiimiimme” kuului myös sosiaalityöntekijä. Ilman hänen korvaamatonta apuaan useimmat lomakkeet olisivatkin varmasti jääneet internetin syövereihin.

Puolen vuoden kokemuksella todettakoon vielä, että mielenterveyskuntoutujille on tällä hetkellä liian vähän asuntoja tarjolla. Turhan moni osastomme potilas joutui odottamaan jatkohoitopaikkaa useita viikkoja, jopa kuukausia. Kun suurin hätä on ohi ja mieli hieman rauhoittunut, niin olisi hyvä päästä eteenpäin. Pois suljetulta osastolta. Muussa tapauksessa on vaarana, että ihmiset kotiutuvat osastolle liikaa. Passivoituvat ja laitostuvat. Syrjäytyvät. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna kaupungin olisi varmasti halvempaa rakentaa asuntoja kuin maksaa näiden ihmisten ylläpitoa akuuttiosastolla (400-500euroa/vrk). Varsinkin kun tämä tarkoittaa sitä, että samalla nämä paikat ovat pois muilta, jotka saattaisivat tarvita niitä ihan oikeasti.

Oman kokemukseni mukaan Helsingin julkisten mielenterveyspalveluiden laatu ja saatavuus ovat kuitenkin varsin hyvät. Pitämällä huolta, etteivät ne pääse rappeutumaan, ehkäisemme samalla myös ihmisten syrjäytymistä. Kääntäen voisi sanoa, että panostamalla mielenterveyspalveluihin luomme hyvinvointia. Hyvinvointia meille kaikille.

“A human being is a part of the whole called by us universe, a part limited in time and space. He experiences himself, his thoughts and feeling as something separated from the rest, a kind of optical delusion of his consciousness. This delusion is a kind of prison for us, restricting us to our personal desires and to affection for a few persons nearest to us. Our task must be to free ourselves from this prison by widening our circle of compassion to embrace all living creatures and the whole of nature in its beauty.”

-Albert Einstein

Viitteet:

1.      http://epatavallisia.fi/taustoja/tilastot/

2.      http://www.stm.fi/vireilla/kehittamisohjelmat_ja_hankkeet/syrjaytymisen_ehkaisy

3.      Tiihonen J, Lönnqvist J, Wahlbeck K, Klaukka T, Niskanen L, Tanskanen A, Haukka J. 11-year follow-up of mortality in patients with schizophrenia: a population-based cohort study (FIN11 study). Lancet 2009;374:620-7.

Hyviä syitä harjoittaa mieltään

Meditoimista, eli mielen harjoittamista, on harrastettu Aasiassa jo vuosituhansia. Viimeisten vuosikymmenien aikana siitä on tullut suosittua myös monissa länsimaissa Mutta miksi ihmiset oikein meditoivat? Istuvat lattialla jalat ristissä tekemättä, ainakaan näennäisesti, yhtikäs mitään. Eikö tuo aika kannattaisi ennemmin käyttää vaikka ystävien kanssa seurusteluun, urheiluun, työntekoon tai johonkin muuhun yleisesti hyväksyttyyn ja arvostettuun toimintaan? Ajattelevatko hengitykseensä keskittyneet ihmiset löytävänsä tai oppivansa jotain pelkästään istumalla?

Meditoin lähes päivittäin. Istuminen tuntuu hyvältä ja koen oppineeni sen kautta monia asioita itsestäni.  Ehkä se johtuu siitä, että en osaa muuten oikein pitää ajatuksiani kasassa. Mieli vaeltelee sinne tänne ja illalla on vaikea muistaa, että mitä sitä oikein tulikaan taas touhuttua. Hetken hiljentyminen kuitenkin kokoaa mukavasti ajatukset ja palauttaa takaisin tähän hetkeen. Oppii olemaan enemmän läsnä ja keskittymään siihen mitä tekee. Lisäksi ne asiat joita pitää tärkeinä pysyvät paremmin mielen etualalla. Näin on helpompi tehdä sitä mitä oikeasti haluaa.

Alla on listattuna sekä tutkittuun tietoon, että omakohtaiseen kokemukseen perustuvia havaintoja siitä, miksi mielen harjoittamiseen kannattaa käyttää aikaa.

1.      Meditoimisesta tulee hyvä olo. Mieli rauhoittuu ja lepää kun antaa itselleen luvan olla läsnä. Juuri tässä ja juuri nyt. Juuri tällaisena kuin nyt on. Ilman arvostelua ja analysointia. Pelkkää läsnäoloa. Samalla oppii lähes huomaamattaan olemaan enemmän läsnä myös muissa päivän toimissaan. Ja siten myös onnellisempi.(1)(2)

2.      Meditoiminen vähentää stressiä. Huomion suuntaaminen pois stressaavista asioista esimerkiksi hengitykseen ja kehotietoisuuteen aktivoi parasympaattista hermostoa ja vähentää sympaattisen hermoston aktivaatiota. Myös stressiperäinen kortisoli vähenee. (3)(4)(5)

3.      Tekemällä tarkkaavaisuusharjoituksia oppii olemaan tarkkaavainen. Mullistavaa.;) Toisin sanoen näin voi oppia suuntaamaan huomionsa vaivattomasti sinne minne haluaa. Ilman, että mieli jatkuvasti harhailee. (6)(7) Tämä luonnollisesti helpottaa erilaisten tehtävien tekemistä myös istumisajan ulkopuolella. Meditoijilla onkin todettu pysyviä muutoksia aivosähkökäyrissä (EEG) sekä aivojen harmaan aineen paksuuntumista mm. tarkkaavaisuuteen, introspektioon sekä aistihavaintojen prosessointiin liittyvillä alueilla.(8)

4.      Harjoittamalla tietoista läsnäoloa ja keskittymällä myötätuntoon (mettā) ja muihin positiivisiin tunteisiin nämä tunteet lisääntyvät. Meillä kaikilla on syntymästämme kyky tuntea myötätuntoa ja olla iloisia. Kun suuntaa huomionsa näihin tunteisiin, niin pikkuhiljaa niitä alkaa kokea myös päivittäisessä elämässään enemmän. Tämä puolestaan lisää onnellisuutta sekä omaa ja muiden hyvinvointia. Kaikki hyötyvät. (9)(10)

5.      Meditoimalla voi oppia reagoimaan viisaammin omiin tunteisiinsa. Elämässä mikään ei ole pysyvää. Ihmiset kuolevat ja sairastuvat. Toiset ihmiset saattavat loukata meitä ja toisaalta myös me itse saatamme joskus päästää sammakoita suustamme. Kun oppii havainnoimaan omia tunteitaan tällaisissa tilanteissa, niin on helpompaa ottaa muutaman minuutin aikalisä ja toimia vasta sen jälkeen. Tällä tavoin voi välttää monta tarpeetonta ristiriitatilannetta.(9)(10)

6.      Meditoiminen parantaa fyysistä terveyttä. Kromosomien päissä olevat telomeerit (kreikaksi ”loppuosat”) muodostuvat toistuvista DNA-sekvensseistä. Niiden lyheneminen on yhdistetty solujen ikääntymiseen. Meditoivien ihmisten valkosolujen telomeerit ovat keskimäärin pidempiä kuin verrokkiryhmäläisillä.(11)(12) Meditoiminen myös mm. laskee lepopulssia ja sekä systolista, että diastolista verenpainetta (13). Lisäksi sen on todettu vähentävän sydän- ja verisuonitautitapahtumia (sydäninfarktit ja aivohalvaukset) (14) sekä tavallisia ylähengitystieinfektiota(15). Näyttää siis siltä, että oman mielen säännöllinen harjoittaminen tuo sekä enemmän elämää vuosiin, että vuosia elämään.

7.      Meditoimisella on parantaa myös mielenterveyttä. Masentuneiden ja ahdistuneiden ihmisten kehossa voidaan havaita hyvin samankaltaisia muutoksia mm. kortisoli -pitoisuuksissa ja autonomisen hermoston toiminnassa, kuin pitkittyneen stressin yhteydessä. Negatiiviset tunnetilat myös vähentävät vasemman etuaivokuoren aktivaatiota. Meditaatio puolestaan aktivoi kyseistä osaa aivoista ja kohottaa mielialaa (16).

Erilaiset kehotietoisuus- ja mindfullnessharjoitukset ovatkin osoittautuneet hyödyllisiksi mm. masennuksen ehkäisemisessä. Samoin ne näyttävät toimivan myös kroonisen kivun, joidenkin syömishäiriöiden (ainakin ns. lihavan ahmimishäiriön, BED) (17), unettomuuden ja joidenkin pelkotilojen hoidossa (18). Useat käytössä olevat psykoterapiamenetelmät (mm. mindfulness-based-stress-reduction, MBSR ja dialektinen käyttäytymisterapia, DKT/DBT) perustuvatkin isolta osin näihin harjoitteisiin.

8.      Mielikuvaharjoittelusta on hyötyä myös uusien motoristen taitojen opettelussa (19). Urheilijat ovat käyttäneet niitä muun harjoittelun tukena jo vuosikymmeniä ja viime aikoina niitä on alettu hyödyntää myös esimerkiksi aivovammapotilaiden kuntoutuksessa (20). Jo pelkästä parantuneesta kehotietoisuudesta ja kyvystä olla läsnä on todennäköisesti suurta apua, kun yrittää saada kroppaansa tekemään uusia, tai vanhoja, temppuja.

9.      Meditoimalla voi oivaltaa asioita. Mielemme on rakentunut niin, että se palvelee elossapysymistä ja suvunjatkamista. Se ei kuitenkaan rakenna totuudenmukaista kuvaa tästä todellisuudesta. Esimerkiksi ”minäharha” on hyvä esimerkki tästä. Evoluution näkökulmasta oikein näppärää ja hyödyllistä, mutta voi aiheuttaa meille myös paljon täysin turhaa kärsimystä. Oman mielen toimintaan tutustuminen voi auttaa näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, jolloin niihin on helpompi suhtautua viisaasti. Aiheesta enemmän aiemmassa blogitekstissä; Minästä ja minättömyydestä.

10.  Yhteiskuntamme, ja koko maailma, kaipaavat rauhoittumista. Ihmisten määrä on viimeisten 10 000 vuoden aikana lisääntynyt räjähdysmäisesti. Maapallon resurssit ovat kuitenkin rajalliset. Istumalla alas ja tuomalla tähän maailmaan ripauksen lisää rauhaa ja myötätuntoa toimit esimerkillisesti ja teet samalla palveluksen koko ihmiskunnalle. Maailmoja syleilevää. Mutta totta.

 

Internet on pullollaan hyviä meditaatio-ohjeita. Alla olevasta linkistä löytyy Järvenpään sosiaalisairaalan materiaalia aiheeseen liittyen:

Mindfulness harjoituksia

Ainakin suurimmissa kaupungeissa toimii myös monia meditaatiota opettavia ryhmiä. Google on oiva apu näiden metsästämisessä. Ja jos näistä ryhmistä ensimmäinen ei jostain syystä tunnu omalta, niin kannattaa antaa mahdollisuus vielä jollekin toiselle porukalle. Helsingissä hyvää meditaatio-opetusta tarjoavat mm. Nirodha ja Triratna.

Ja mikäli yllä olevasta listasta ei löydy yhtään hyvää syytä käyttää aikaa mielen harjoittamiseen, niin sitten ei. Ennen Uskonnon uhrien päivystyspuhelimeen, tai päivystävälle psykiatrille, soittamista suosittelen kuitenkin kokeilemaan mistä oikein on kyse. Mitään siinä ei voi menettää. Ja paljon voi saada.

Meditation is not to escape from society,

but to come back to ourselves and see what is going on.

Once there is seeing, there must be acting.

With mindfulness, we know what to do and what not to do to help.

- Thich Nhat Hanh



Viitteet:

1. Killingsworth & Gilbert (2010) A wandering mind is an unhappy mind. Science, 330, 932

2. Balaji et al. Physiological Effects of Yogic Practices and Transcendental Meditation in Health and Disease N Am J Med Sci. 2012 October; 4(10): 442–448.

3. Hanson R. ja Mendius R.. Buddha´s Brain. 2009.

4. Tang et al. Short-term meditation training improves attention and self-regulation. Proc Natl Acad Sci U S A. (2007) 104:17152-17156.

5. Tang et al. Central and autonomic nervous system interaction is altered by short-term meditation. Proc Natl Acad Sci U S A. (2009) Jun 2;106(22):8865-70.

6. van Leeuven et al. Meditation increases the depth of information processing and improves the allocation of attention in space. Front Hum Neurosci. 2012;6:133.

7.Kozasa et al. Meditation training increases brain efficiency in an attention task. Neuroimage. 2012 Jan 2;59(1):745-9.

8. Lazar et al. Meditation experience is associated with increased cortical thickness. Neuroreport. (2005) Nov 28;16(17):1893-7.

9. Tatia et al. Distinct Neural Activity Associated with Focused-Attention Meditation and Loving-Kindness Meditation. PLoS One. 2012; 7(8): e40054.

10. Keng et al. Effects of mindfulness on psychological health: a review of empirical studies. Clin Psychol Rev. 2011 Aug;31(6):1041-56.

11. Huffington post: New Meditation Research: Putting the 'Om' in 'Chromosome'  http://www.huffingtonpost.com/wray-herbert/meditation-research_b_780525.html

12.Epel et al. Can meditation slow rate of cellular aging? Cognitive stress, mindfulness, and telomeres. Ann N Y Acad Sci. 2009 August; 1172: 34–53.

13.Ankad et al. Effect of short-term pranayama and meditation on cardiovascular functions in healthy individuals.Heart Views. 2011 Apr;12(2):58-62.

14. Schneider et al. Stress reduction in the secondary prevention of cardiovascular disease: randomized, controlled trial of transcendental meditation and health education in blacks. Circ Cardiovasc Qual Outcomes. 2012 Nov 1;5(6):750-8.

15. Barret et al. Meditation or exercise for preventing acute respiratory infection: a randomized controlled trial. Ann Fam Med. (2012) Jul-Aug;10(4):337-46.

16. Davidson. Well-being and affective style: neural substrates and biobehavioural correlates. Philos Trans R Soc Lond B Biol Sci. 2004 September 29; 359(1449): 1395–1411.

17. Edenfield and Saeed. An update on mindfulness meditation as a self-help treatment for anxiety and depression. Psychol Res Behav Manag. 2012;5:131-41.

18. Walsh and Shapiro. The meeting of meditative disciplines and Western psychology: A mutually enriched dialogue. Am Psychol. (2006) 61:227-239.

19. Gatti et al. Action Observation Versus Motor Imagery In learning a Complex Motor Task: a short review of literature and a kinematics study. Neurosci Lett. 2012 Nov 30. [Epub ahead of print]

20. Oostra et al. Motor imagery ability in patients with traumatic brain injury. Arch Phys Med Rehabil. 2012 May;93(5):828-33.

 

Hyviä syitä lähteä liikkeelle

Tätä kirjoittaessani koko yläselkäni on jumissa ja ojentajia kolottaa. Tuntuu, ettei tee mieli ottaa käteensä mitään teekuppia karheampaa esinettä. Jos sitäkään, sillä sormenpäideni nahka on eilisten kiipeilykisojen jäljiltä ohentunut monin paikoin lähes olemattomiin. Näin ilmaistuna kuulostaa ehkä hullulta, mutta tuntuu hyvältä. Eilen oli hauskaa ja nyt tietää tehneensä jotain. Kroppa kertoo, että on syytä levätä ja antaa paikkojen palautua. Jumissa olevat lihakset vaativat huomiota ja palauttavat kehon huomion keskipisteeseen. Tulee siis ihan vahingossa tehtyä tietynlaista kehotietoisuusharjoitusta pitkin päivää. Tänään kävin kevyesti pyöräilemässä ja muuten vain lepäilin. Ensi viikolla sitten taas treenailemaan uusin voimin.

Nautin suuresti liikkumisesta. Se tuntuu yhtä luontevalta osalta elämää kuin syöminen ja nukkuminenkin. Jonkin aikaa pärjää ilmankin, mutta aika pian tulee paha olo. Myös muut asiat elämässä sujuvat huomattavasti kivuttomammin, kun muistaa aina välillä kääntää mielensä analysoivan osan ”off –asentoon” ja keskittyy kaikin voimin puristamaan kovaa kalliota tai magnesiumjauholla kyllästettyä puista rengasta. Näiden ajatusten ja  tuntemusten innoittaman lista liikuntaan liittyvistä hyvistä asioista:

1.    Liikkuminen tuntuu hyvältä. Ainakin se olisi toivottavaa. Jos se ei tunnu, niin muuta jotain. Hidasta vauhtia juoksulenkillä tai vähennä sarjapainoja salilla. Pidemmän päälle treenit jäävät muuten tekemättä, jos niitä kohtaan kehittyy vastenmielisyys. Vauhtia ja sarjapainoja tulee kyllä lisättyä ihan huomaamattaan kun homma lähtee luistamaan. Joskus toki on hyvä myös patistaa itseään liikkeelle, sillä muuten voi käydä niin, että kotisohva vie toistuvasti voiton.

Liikunta lisää aivojen opiaattireseptoreihin sitoutuvien endorfiinien määrää veressä ja aivoissa (1). Samoin kortisolin, adrenaliinin, endokannabinoidien ja BDNF:n määrät verenkierrossa lisääntyvät. Näiden (ja mahdollisesti myös muiden vielä tuntemattomien mekanismien) seurauksena aivojen dopamiinivälitteinen palkkiojärjestelmä aktivoituu (2)(3) ja tulee hyvä olo.

2.    Myös liikkumisen jälkeen on hyvä olo. ”Endorfiinipölly” ei haihdu hetkessä. Ja vaikka ei aivojen välittäjäaineista perustaisi tuon taivaallista, niin voipahan joka tapauksessa hyvällä syyllä olla tyytyväinen itseensä. Onnitella itseään siitä, että on huolehtinut omasta hyvinvoinnistaan ja toiminut samalla myös esimerkkinä muille.

3.    Liikkuminen vähentää stressiä ja kohottaa mielialaa. Eli kutakuinkin sama asia kuin edellä, mutta kääntäen ja pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna. Kuten aiemmassa blogitekstissäni, Liikunnasta ja mielenterveydestä, tuli jo todettua, niin useissa tutkimuksissa liikunta on todettu tehokkaammaksi masennuksen hoitokeinoksi kuin yksikään käytössä oleva lääkehoito.(3)(4) Tämä ei tietenkään tee lääkehoitoa turhaksi, mutta kertoo kuitenkin jotain hienoa liikunnan vaikutuksesta mielenterveyteen. Keskeisiksi mekanismeiksi on ehdotettu edellä mainittuja endokannabinoidien ja BDNF:n lisääntymistä sekä niiden kautta välittyvää aivojen muovautuvuuden lisääntymistä (5).

4.    Liikunta parantaa oppimista ja muistia. Nämä positiiviset vaikutukset välittyvät mahdollisesti juuri BDNF:n ja aivojen lisääntyneen muovautuvuuden kautta.(6)(7) Kävin itse lukion neljässä vuodessa. Viimeisenä vuonna minulla ei juurikaan ollut enää kursseja jäljellä, joten lähinnä treenasin telinevoimistelua ja lueskelin lääkiksen pääsykokeisiin. Vaikka viikottainen treenimäärä oli suuri (~25h/vko), niin lukeminen ei tuntunut raskaalta. Päinvastoin. En usko, että olisin jaksanut lukea yhtä hyvin jos en olisi rytmittänyt päivääni jumppailulla.

5.    Liikunta edistää sekä kehon, että mielenterveyttä. Kääntäen voidaan todeta, että liikkumattomuus ja pitkäkestoinen stressi lisäävät molemmat mm. sydän – ja verisuonitauteja, diabetesta, syöpien ilmaantuvuutta sekä erilaisia mielenterveyden ongelmia. On esitetty, että osa tästä johtuisi passiivisen elämäntyylin aiheuttamalla ”hiljaisella tulehdustilalla”.(8)(9). Ja vaikka tällä hetkellä olisikin täydellisen terve (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan), niin onhan se mukavaa kun jaksaa tarvittaessa ottaa pari juoksuaskelta vaikkapa bussipysäkille kiirehtiessä.

6.    Kun liikkuu tarpeeksi, niin voi myös syödä vapaammin. Voisi myös sanoa, että liikunta tukee painonhallintaa. Täytyy kuitenkin muistaa, että pelkkä kehon paino on monessa suhteessa kehno mittari. Terveyden kannalta paljon keskeisempää on metabolisesti aktiivisen kudoksen, eli tässä tapauksessa lihaksen, määrä.(10) Kaksi ihmistä voivat molemmat painaa 100kg ja heillä voi silti olla täysin erilainen kehonkoostumus; toinen pelkkää rasvaa ja toinen pelkkää lihasta.

Meillä ihmisillä on luontainen taipumus hamuta kaikkea makeaa ja runsaasti energiaa sisältävää ruokaa. Jos lihakset eivät välillä tee töitä, niin myös ne puretaan energiaksi. Ja ylimääräinen energia varastoidaan rasvaksi. Keho muuttaa muotoaan. Sama pätee toki myös päinvastoin. Kun kiusaa lihaksiaan aina välillä punttisalilla tai lenkillä, niin ei tarvitse miettiä jatkuvasti mitä pistää suuhunsa. Tällöin tietää, että ravinto menee joka tapauksessa hyötykäyttöön; lihasten poltto- ja rakennusaineiksi.

7.    Yhdessä liikkuminen on mukavaa sosiaalista puuhastelua. Olemme laumaeläimiä ja toisten lauman jäsenten kanssa on aikojen saatossa ollut hyvä olla hyvissä väleissä. Ja hyvältähän se  tuntuu edelleen. Esimerkiksi yhdessä juokseminen tai pallopelien pelaaminen ovat loistavia tapoja olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa ja kohottaa kuntoaan siinä sivussa.

8.    Liikkuminen on hyvää keskittymisharjoittelua. Etenkin taito- ja voimalajien harjoittelu vaatii hyvää keskittymiskykyä. Ei voi antaa mielensä harhailla jos jokin suoritus on omien taitojen ja/tai voimien äärirajoilla. Esimerkiksi painonnostossa suurien rautamäärien liikutteluun on syytä paneutua huolella, sillä muuten vain hajottaa itsensä. Samoin voimistelija, joka yrittää tehdä kolmoisvolttia permannolla ja samaan aikaan miettii mitä söisi iltapalaksi lienee aikamoinen harvinaisuus. Tai ainakin loukkaantunut.

Vaikka kolmoisvoltit permannolla jäivätkin vain haaveeksi, niin allekirjoittanut kokee kuitenkin oppineensa omien jumppailuidensa kautta kykyä keskittyä. Sekä sen, että siinä vaiheessa kun kaikista ponnisteluista huolimatta mieli huitelee joka tapauksessa ihan omilla teillään, niin silloin on parempi lähteä itsekin liikkeelle.

Ja nyt kun teoria on otettu haltuun, niin ei muuta kuin liikkumiseniloa kaikille!=)

"Kaikki syyt, jotka estävät meitä liikkumasta, ovat tekosyitä"
-Urho Kekkonen

1. Boecker et al. The Runner's High: Opioidergic Mechanisms in the Human Brain. Cereb Cortex. 2008 Nov;18(11):2523-31.
2. Davis and Woodside. Sensitivity to the rewarding effects of food and exercise in the eating disorders. Comprehensive Psychiatry Volume 43, Issue 3, May 2002, Pages 189–194.
3. Walsh. Lifestyle and Mental Health. American Psychologist, Vol 66(7), Oct 2011, 579-592.
4. Daley ym. Exercise to treat depression. BMJ. 2012 Jun 6;344:e3181.
5. Heyman et al. Intense exercise increases circulating endocannabinoid and BDNF levels in humans--possible implications for reward and depression. Psychoneuroendocrinology. 2012 Jun;37(6):844-51.
6. Rothman et al. Activity-dependent, stress-responsive BDNF signaling and the quest for optimal brain health and resilience throughout the lifespan. Neuroscience. 2012 Oct 16. pii: S0306-4522(12)01022-6. [Epub ahead of print]
7. Stern et al. Mechanisms of memory enhancement. Wiley Interdiscip Rev Syst Biol Med. 2012 Nov 13. [Epub ahead of print]
8. Hamer et al. Physical activity, stress reduction, and mood: insight into immunological mechanisms.Methods Mol Biol. 2012;934:89-102.
9. Grenon et al. Association between depression and peripheral artery disease: insights from the heart and soul study.J Am Heart Assoc. 2012 Aug;1(4):e002667.
10. Strasser. Physical activity in obesity and metabolic syndrome. Ann N Y Acad Sci. 2012 Nov 21. [Epub ahead of print] 

Mitä on mielenterveys?

Meillä kaikilla on mieli; kimppu toisiinsa nivoutuvia tiedostettuja ja tiedostamattomia aistimuksia, ajatuksia ja tunteita. Mutta milloin voidaan sanoa, että tämä kokonaisuus on terve ja milloin ei? Suomen kielen sanakirjassa mielenterveys määritellään ”Psyykkiseksi hyvinvoinniksi ja riittäväksi sopeutumiseksi sosiaaliseen ja muuhun ympäristöön.” Psyyke tarkoittaa mieltä. Eli määritelmän alkuosan mukaan mielenterveys on siis mielen hyvinvointia.

Määritelmän loppuosan mukaan yksilön tulee kuitenkin myös ”sopeutua riittävästi sosiaaliseen ja muuhun ympäristöön”. Ihminen, joka päättää kuuntelulaitteiden pelossa luopua vaatteiden käytöstä ja muuttaa asumaan Kampin Narinkkatorille voi ainakin teoriassa olla onnellinen. Mikäli hänen erikoinen elämäntapansa alkaa kuitenkin jostain syystä häiritä toisia ihmisiä, niin hänet todennäköisesti toimitetaan hoitoon ja todetaan mieleltään sairaaksi. Mutta riittääkö terveen papereihin siis, että ei aiheuta muille ihmisille harmia? Vai tulisiko mieleltään terveen yksilön kyetä myös antamaan muille jotain? Kyetä osallistumaan yhteiskunnan rattaiden pyörittämiseen? Ainakin Sigmund Freud on ajatellut jotain tämän suuntaista todetessaan, että mielenterveys on ”kykyä rakastaa ja tehdä työtä”. Useimpien ihmisten on myös helpompi olla mieleltään terveitä, mikäli he välittävät toisista ihmisistä ja kokevat tekevänsä jotain heidän hyväkseen.

Entäpä sitten toisinpäin; milloin voidaan sanoa, että jollakulla on häiriö mielenterveydessään? Sairas mieli? Amerikan Psykiatriliitto APA (American Psychiatric Association) julkaisee ensi vuonna viidennen DSM (Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders)) luokittelun mielenterveyshäiriöistä. Uuden luokittelun mukaan mielenterveyden häiriöllä tarkoitetaan ”merkittävää toiminnanhäiriötä yksilön kognitiossa, tunteissa tai käytöksessä, joka puolestaan heijastaa taustalla olevaa psykologista, biologista tai kehityksellistä häiriötä”.  Mielisairaudella (tai psykoosilla) puolestaan tarkoitetaan todellisuudentajun hämärtymistä. Psykiatrin näkökulmasta hänellä on siis harha-aistimuksia, harha-ajatuksia tai että hänen ajatuksenjuoksunsa on kovin hajanaista.

Toisissa maissa ihmiset ovat mieleltään terveempiä kuin toisissa. Esimerkiksi depression esiintyvyys vaihtelee 3-17 % haarukassa eri maiden välillä.(1) Suomessa noin neljäsosalla väestöstä on jonkinlainen mielenterveyden häiriö.(2) Vajaan puolentoista miljoonan ihmisen pahoinvointi kertonee siis jotain yhteiskunnastamme. Samoin se, että lasten ja nuorten mielenterveyden eivät viime vuosina ole ainakaan vähentyneet.(3)(4)

Olen työskennellyt nyt reilun kuukauden psykiatrisessa sairaalassa, jossa työnkuvaani kuuluu mm. päätösten tekeminen tahdonvastaiseen pakkohoitoon ottamisesta. Mielenterveys –tai sen puuttuminen- on kovin keskeinen käsite tätä asiaa pohdittaessa. Suomen lain mukaan täysi-ikäinen ihminen voidaan ottaa pakkohoitoon ainoastaan, mikäli on syytä epäillä, että hänen todellisuudentajunsa on hämärtynyt. Eli, että hän on mielisairas. Pelkkä mielisairaus ei kuitenkaan vielä riitä pakkohoitopäätöksen tekemiseen. Lääkärin on myös pystyttävä toteamaan, että hoitoon toimittamatta jättäminen todennäköisesti pahentaisi kyseisen ihmisen mielisairautta, vaarantaisi hänen terveytensä/turvallisuutensa tai vaarantaisi muiden ihmisten terveyden/turvallisuuden ja ettei yhteiskuntamme kykene hoitamaan kyseistä henkilöä muilla keinoilla.

Useimmat alkoholin suurkuluttajat täyttävät kaikki muut tahdonvastaisen hoidon kriteerit paitsi ensimmäisen; hoitoon toimittamatta jättäminen pahentaa heidän alkoholiongelmaansa, vaarantaa heidän terveydentilansa ja turvallisuutensa sekä usein myös läheisten ihmisten terveyden ja turvallisuuden. Valitettavan usein on myös todettava, ettei yhteiskuntamme kykene riittävästi auttamaan näitä henkilöitä. Silti paatuneintakaan alkoholistia ei voida pakottaa hoitoon, koska lainsäädännöllisestä näkökulmasta hänen todellisuudentajussaan ei ole moittimista.

On mielenkiintoista pohtia milloin sitten jonkun todellisuudentaju on hämärtynyt. Ketkä kaikki oikein näkevät tämän todellisuuden sellaisena kuin se oikeasti on? Näkeekö kukaan? Kuinka monella alkoholin suurkuluttajalla esimerkiksi on realistinen käsitys omasta suhteestaan alkoholiin?

Yhteiskunnassamme on paljon ihmisiä, jotka eivät ole mieleltään sairaita, mutta eivät ole myöskään onnellisia. Ihmisiä, joilla alkoholiongelma, jatkuvaa työstressiä, työttömiä ja syrjäytyneitä, yksinäisiä vanhuksia sekä monia, joilla asiat ovat näennäisesti kunnossa, mutta silti olo ei ole hyvä. Moni meistä voisi paremmin ilman oman mielemme tulkintoja siitä millaisia olemme tai emme ole, millaisia meidän pitäisi tai ei pitäisi olla, mitä meidän pitäisi tai ei pitäisi tehdä, jne. Useimmilla meillä on esimerkiksi varsin perustavanlaatuinen harha-ajatus ”minästä” (aiheesta enemmän edellisessä blogitekstissä). Tuosta oman mielemme luomasta, muista ihmisistä erillisestä, taruolennosta, johon niin kovin mielellämme samaistumme. Siitäkin huolimatta, että se tuottaa meille usein täysin tarpeetonta kärsimystä. Ja silti olemme määritelmällisesti mieleltämme terveitä?

Määriteltiinpä mielenterveys miten tahansa, niin on joka tapauksessa viisasta pyrkiä tiedostamaan asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Pyrkiä ymmärtämään. Tällä tavoin mieli pysyy vapaana ristiriidoista ja on helpompaa olla läsnä. Ja sitä kautta myös onnellinen. (5)

Reality is merely an illusion, albeit a very persistent one. 

-Albert Einstein

(1) Depression: A Global Crisis, World Mental Health Day 2012

(2) Pirkola ym. 2002. MielenterveysAtlas2005, Stakesin verkkojulkaisu.

(3) Paakkonen T. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujärjestelmä vaikeahoitoisuuden näkökulmasta. Väitöskirja.

(4) Ihan yksin, Suomen Kuvalehti 13/2007

(5) Killingsworth & Gilbert (2010) A wandering mind is an unhappy mind. Science, 330, 932

Minästä ja minättömyydestä

Tunne itsestä, ”minästä”, kehittyy ensimmäisten elinvuosien aikana. Tällöin opitaan, että ”minä” olen henkilö, jolla on haluja ja tarpeita. Menneisyys ja tulevaisuus. Joskus tämä kehitys voi kuitenkin mennä pieleen ja eheä minäkuva ja itsekunnioitus jäävät muodostumatta. Näin esimerkiksi silloin, jos lapsi ei ole saanut kasvaa hänestä huolehtivien tasapainoisten ihmisten keskellä. Pysymättömät persoonallisuuden piirteet ja itsekunnioituksen puute taas johtavat helposti ongelmiin myöhemmissä ihmissuhteissa.

Alkujaan terve minäkuva voi häiriintyä myös vasta myöhemmällä iällä. Mielenkiintoinen esimerkki on ns. Cotardin syndrooma (1). Tässä oireyhtymässä minäkuvaa käsittelevien aivoalueiden ja limbisen järjestelmän/ amygdalan väliset yhteydet ovat vaurioituneet. Viimeksi mainitut rakenteet ovat keskeisiä tunteiden käsittelyssä. Cotardin syndroomassa ”minään” ei siis kohdistu tunteita ja potilaan tarkastellessa itseään tuttuuden tunne jää puuttumaan. Hieman vastaavanlainen tilanne on ns. Capgrasin syndroomassa, jossa läheisten ihmisten kasvojen näkeminen ei saa aikaan minkäänlaista tuttuuden tunnetta. Nämä ihmiset ovatkin usein vakuuttuneita siitä, että kaikki tutut ihmiset on korvattu näyttelijöillä (2). Molemmat syndroomat liittyvätkin usein muihin harhaluuloisuushäiriöihin, mm. skitsofreniaan.

Neurobiologisessa mielessä ”minä” on jakautunut useille eri aivoalueille. Perustavanlaatuisen olemassaolontunteen kannalta aivorungon yläosa on avainasemassa. Neurotietelijä Antonio Damasion termein se siis osallistuu ns. ydinminän (eng. core-self) luomiseen. Tämän alueen vaurioista voikin olla seurauksena koomankaltainen tila, jossa käsitys ”itsestä” katoaa täysin. Autobiografisen (”itse-elämänkerrallisen”) minän luomiseen puolestaan osallistuu useita eri aivoalueita. Näiden hermoverkkojen ansiosta meillä kaikilla on (enemmän taikka vähemmän todellinen) tarina omasta henkilöhistoriastamme. Tämän lisäksi aivoissa on alueita, jotka mahdollistavat itsereflektion (itsensä tarkkailemisen) sekä alueita, joihin on tallentuneena tieto siitä, minkälaisia arvoja ja asenteita meillä on.(3)(4)(5)

Evoluution näkökulmasta katsottuna mielen sisäisen puheen ja autobiografisen minän kehittyminen ovat aikoinaan edistäneet metsästäjä-keräilijä heimojen selviytymistä. Asioiden käsitteellistäminen ja puhuminen ovat mahdollistaneet tärkeän tiedon välittämisen ryhmän jäseneltä toiselle. Tällöin on ollut eduksi myös kyetä viittaamaan johonkin tiettyyn henkilöön. Taikka itseensä. Ilman minä –tunnetta se ei olisi ollut mahdollista. Pysyvät persoonallisuudenpiirteet myös lisäävät luottamusta ihmisten kesken. Tällöin kun on huomattavasti helpompi ennustaa toisen ihmisen käytöstä.

Nämä miljoonien vuosien saatossa kehittyneet mekanismit voivat kuitenkin aiheuttaa meille myös paljon tarpeetonta kärsimystä. Mielessämme on normaalisti käynnissä jatkuva ajatusten virta. Se taukoaa ainoastaan silloin kun keskitymme johonkin asiaan todella intensiivisesti. Ilman keskittymistä, ”höpöttelevän mielen” läsnä ollessa, aivoissa aktivoituu ns. default-mode-network (DMN, ”aivojen lepotila-verkosto”). Siihen kuuluu kaksi ”ydinkeskusta”, posteriorinen singulaarinen korteksi (PCC) ja mediaalinen prefrontaali korteksi (mPFC) sekä muita näihin liittyviä aivoalueita. Useat näistä alueista ovat samoja, jotka osallistuvat myös ”minän” luomiseen. (6)(7)

Kuten todettu, niin DMN:sta on varmasti ollut hyötyä esi-isillemme ja sen toiminta on yhdistetty myös luovaan assosiointiin (ajatusten yhdistelyyn) (8). Iso osa tästä toiminnasta käsittelee kuitenkin meitä itseämme. Sitä millaisia olemme tai haluaisimme olla. Mitä meillä on tai ei ole. Ja näistä taas seuraa ahdistusta ja muutostarvetta. Mikä voi tietenkin olla myös hyvä asia. On viisasta haluta muuttua parempaan suuntaan ja haluta itselleen hyvää. Valitettavasti tämä taukoamaton halujen ja ajatusten virta ei kuitenkaan väistämättä johda onneen.

Omien aivojen ”lepotila verkoston” (DMN:n) toiminnasta olisikin hyvä olla tietoinen. Suuntaamalla huomio omiin ajatuksiinsa voi oppia huomaamaan minkälaisia tarinoita sitä oikein itsestään itselleen kertoo. Toistuvalla harjoittelulla mielen hiljentyessä myös ajattelu selkeytyy. Silloin kun tarvitsee ajatella, niin ajatellaan ja silloin kun ei, niin ollaan rauhassa. Läsnä. Erilaisista henkisistä perinteistä (mm. kristinuskosta, buddhalaisuudesta, taolaisuudesta…) löytyykin lukuisia kuvauksia ajatuksettomasta mielestä ja siihen liittyvästä mielenrauhasta. Monessa perinteessä tätä pidetään myös harjoittamisen päämääränä. Valaistumisena.

Hiljattain onkin julkaistu mielenkiintoinen tutkimus siitä, miten jo parin kuukauden päivittäinen meditaatio voi muuttaa DMN:n toimintaa.(9) Toistuvalla harjoittelulla tästä ”minättömästä” tilasta voi kuitenkin tulla myös aivojen ”oletusasetus ”(10)(11). Tällöin varsinaista minä -tunnetta ei ole. Eikä siis myöskään siihen liittyviä haluja ja toiveita olla jotain muuta tai jossain muualla. On vain läsnäoloa. Ja kuten onkin tullut jo todettua, niin juuri läsnäolo on kovin keskeistä koetun onnellisuuden kannalta (12). Sitä siis opetellessa.

Viitteet:

1.         http://en.wikipedia.org/wiki/Cotard_delusion

2.         http://en.wikipedia.org/wiki/Capgras_delusion

3.         D´Amasio , A. 2000. The Feeling of What Happens: Body and Emotion in the Making of Consciousness

4.         TED talks: Antonio Damasio: The quest to understand consciousness. http://www.ted.com/talks/antonio_damasio_the_quest_to_understand_consciousness.html

5.         Hanson R. 2009. Buddha´s Brain

6.         Andrews-Hanna J. et al. Functional-Anatomic Fractionation of the Brain's Default Network. Neuron. (2010) February 25; 65(4): 550–562.

7.         Gary Weberin blogi; What is DMN?
http://happinessbeyondthought.blogspot.fi/2012/07/non-dual-awakening-evolutionary-step.html#!/2011/12/what-is-default-mode-network-folk-on.html

8.         Andrews-Hanna J. et al. The Brain's Default Network: Anatomy, Function, and Relevance to Disease. Ann.N.Y.Acad.Sci. (2008) 1124: 1–38

9.         Farb N. et al. Attending to the present: mindfulness meditation reveals distinct neural modes of self-reference. SCAN (2007) 2, 313–322.

10.     Brewer J. et al. Meditation experience is associated with differences in default mode network activity and connectivity. PNAS (2011) December 13, vol. 108 no. 50 20254-20259

11.     Lutz et al. Attention regulation and Monitoring in Meditation. Trends in Cognitive Sciences (2008)  Vol 12, Issue 4, 163–169.

12.     Killingsworth & Gilbert (2010) A wandering mind is an unhappy mind. Science, 330, 932

Mielen harjoittamisesta

Olen meditoinut viime vuodet suhteellisen säännöllisesti. Suurelle osalle suomalaisista sana ”meditaatio” on kuitenkin edelleen vieras. Kyseisen sanan merkitystä onkin saanut pohtia useaan otteeseen erinäisten keskusteluiden yhteydessä.

Yksi hyvä käännös sanalle meditaatio voisi olla mielen harjoittaminen. Siitähän siinä on kyse. Mieleen tutustumisesta. Sen läpivalaisusta. Erilaisia meditaatiotekniikoita, eli mielen harjoittamisen menetelmiä, on lukuisia. Ehkäpä yleisimmin käytössä olevissa keskittymismeditaatioissa huomio suunnataan johonkin kohteeseen, ankkuriin, ja pyritään pitämään se siinä. Aina mielen harhaillessa sitten kevyesti ja lempeästi palautetaan huomio takaisin valittuun kohteeseen. Alkuun ajatuksia on runsaasti ja ne vievät huomion herkästi mukanaan. Ajan kanssa ajatusten virta kuitenkin tyyntyy ja mieli selkenee. Prosessia tarkkaillessa voi samalla huomata mitä kaikkea siellä omassa mielessä oikein pyöriikään. Ajatukset, tunteet ja erilaiset tuntemukset, samoin kuin myös luontaiset ja opitut reaktiot niitä kohtaan, tulevat pikkuhiljaa tutuiksi.

Toinen yleisesti käytetty keskittymisenkohde on myötätunnon tunne. Joko pelkkä tunne sellaisenaan, tai sitten johonkuhun ihmiseen kohdistettuna. Esimerkiksi itseen. Tässäkin harjoituksessa huomio pyrkii usein harhailemaan, joten sen kanssa joutuu jälleen työskentelemään.  Myös tämä meditaatioharjoitus on oiva apukeino jos haluaa tutustua omiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Ajoittain huomaan, että keskittymisen kohteena oleva ihminen herättääkin minussa ärtymystä eikä myötätuntoa. Tällöin se on parasta hyväksyä, että asia nyt vain on tällä tavalla. Joskus tämänkaltaiset havainnot saattavat tulla yllätyksinä. Itseään kun voi olla turhankin helppo huijata. Kun asia on kuitenkin kerran havaittu ja myönnetty, niin sen jälkeen sille on myös mahdollista tehdä jotain.

Meditoidessa harjoitetaan siis mieltä. Mutta mihin? Tai miksi? Hyvä kysymys. Itse haluan ainakin olla onnellinen. Ja niin käsittääkseni myös kaikki muut ihmiset. Näitä kahta, omaa ja muiden onnellisuutta, tuskin voi kokonaan erottaa toisistaan. Ihan jo senkin takia, että ihmissuhteilla, ja niihin liittyvillä tunteilla on vahvat juuret perimäämme koodattuina. Omaan mieleensä tutustumalla on mahdollista oppia toimimaan viisaammin eri tilanteissa ja tulemaan paremmin toimeen itsensä sekä muiden ihmisten kanssa. Oppia olemaan tarkkaavaisempi ja myötätuntoisempi. Olemaan läsnä. Ja juurikin läsnäolo on kovin keskeistä koetun onnellisuuden kannalta. Tämä on pantu merkille myös pari vuotta sitten Sciencessä julkaistussa artikkelissa (1).

Jos haluaa olla onnellinen, niin kannattaa pyrkiä olemaan läsnä omassa elämässään. Ei ainoastaan tyynyillä istuessa, vaan myös päivän muissa hetkissä. Perheen kanssa kotona, ystävien seurassa, kaupungilla kävellessä, kaupassa ostoksilla, metsässä samoillessa... Missä tahansa. Aina tässä. Ja nyt.

”Life is what happens when you´re busy making other plans.”
-John Lennon

(1)    Killingsworth & Gilbert (2010) A wandering mind is an unhappy mind. Science, 330, 932