Mitä haluan tehdä isona?

Elämäni keskeisimpiä oivalluksia on ollut, että kaikki ihmiset haluavat olla onnellisia. Ja jos sana onnellisuus ei jostain syystä kuulosta hyvältä, niin sen voi halutessaan korvata esimerkiksi sanalla hyvinvointi, mielenrauha tai tyytyväisyys. Yhtä kaikki, myös minä itse haluan olla onnellinen ja voida hyvin.

Yhtä keskeistä on ollut myös oivaltaa, että toisten auttaminen tukee myös omaa onnellisuuttani. Tai itse asiassa ilmaisu ”oma onnellisuus” on tässä yhteydessä varsin kehno. Oma ja muiden onni kun kulkevat käsi kädessä eikä niitä voi erottaa. Näiden oivallusten pohjalta olen todennut, että haluan käyttää elämäni meidän ihmisten, sekä muiden elukoiden, hyvinvoinnin edistämiseen.

Hmmm, tiedän siis, että haluan edistää ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta. Mutta mitä se oikein edes tarkoittaa? Mitä ovat hyvinvointi ja onnellisuus? Kokemus onnellisuudesta on mielentila. Olisi kuitenkin varsin vaillinaista todeta, että ihmisen hyvinvoinnin kannalta vain ja ainoastaan mielellä on merkitystä (ainakaan ilman pientä lisäselitystä). Myös esimerkiksi fyysinen terveytemme vaikuttaa mielemme sisältöön. Onkin huomattavasti helpompaa oivaltaa, esimerkiksi tämä käsillä oleva asia, silloin kun ei ole janoinen, nälkäinen, kylmissään, kivuissaan tai peloissaan. Tässä mielessä Suomessa asiat ovat onneksi hyvin. Meillä on myös toimiva terveydenhuoltojärjestelmä ja vain harvat joutuvat kestämään kovia kipuja. Ihmisillä on siis keskimäärin hyvät edellytykset asioiden oivaltamiselle.

Kun ihmisen perustarpeet on tyydytetty, niin onnellisuus on hyvin pitkälti kiinni siitä mitä asioista ajattelee. Ja siitä, mitä näiden ajatusten pohjalta tekee ja miksi. Meillä on hieno kyky suunnata huomiomme sinne minne haluamme. Ajatella asioita joita haluamme. On toki totta, että ihmismieli kulkee usein omia latujaan, eikä huomion pitäminen halutussa kohteessa ole aina helppoa. Emme myöskään voi aina valita mitä oikein ajattelemme jostakin tietystä asiasta. Voimme kuitenkin olla tietoisia näistä asioista ja tehdä sen seurauksena viisaampia päätöksiä. Pienellä harjoittelulla myös mielen pitäminen halutussa kohteessa helpottuu ja voimme oppia näkemään asioita selkeämmin ja useammasta eri näkökulmasta. Meidän ihmisten olisikin viisasta pysähtyä aina silloin tällöin pohtimaan, että mitä me oikein nyt teemme ja miksi. Mitä paremmin ymmärrämme omien tekojemme vaikuttimia, sen tarkoituksenmukaisemmalta oma toimintamme alkaa tuntua. Parhaimmillaan jokainen pienikin teko tuntuu siltä, että sillä on merkitystä. Toinen vaihtoehto on kulkea elämänsä läpi kuin unessa ja tehdä asioita omien mielihalujensa ohjaamana tai vain koska näin on ollut tapana toimia. Se ei ole väärin, mutta ei sitä voi viisaanakaan toimintana pitää, sillä kestävään onneen se ei johda.

Voisi siis sanoa, että tietoinen, tiedostavan elämän, eläminen ja siitä seuraava onnellisuus on valinta. Vaihtoehtona sille on edellä mainittu ”unissaan kävely” sekä omista taitamattomista mielentiloista (ja siitä ettei niitä tunnista) seuraava jatkuvassa tyytymättömyyden tunteessa eläminen. Aina on jotain mitä mieli halajaa. Keho rapistuu ja sairastuu. Läheiset ihmiset kuolevat ja myös oma kuolema lähenee hetki hetkeltä. Tuntuu, että asiat voisivat aina olla joltain osin paremmin. Vai voisivatko? Jos ei koskaan tule pysähtyneeksi ja kelanneeksi asiaa, niin asioiden haluamista voi jatkaa kohdusta hautaan saakka. Kuten jo todettua; ei väärin, muttei järin viisastakaan. Toivon, että kykenen elämään oman elämäni mahdollisimman viisaasti ja voivani siten toimia myös esimerkkinä muille. Sillä niinhän me kaikki kuitenkin teemme. Olemme esimerkkejä toisillemme. Hyviä tai huonoja. Halusimme tai emme. Mutta sitä siis ainakin haluan elämässäni tehdä; auttaa ihmisiä oivaltamaan ja ymmärtämään miten elää hyvää elämää.

Mihin minun sitten kannattaisi käyttää päiväni? Istua puun alla buddhapatsaan tavoin esimerkillisesti hymyillen ja kirjoittaa blogitekstejä onnellisuudesta?;) Hmmm, ei huono vaihtoehto sekään. Pohditaanpa nyt kuitenkin hetki vielä muitakin vaihtoehtoja.

Valinnanvapaus ja vaihtoehdot ovat hieno asia. Meillä länsimaalaisilla ihmisillä on kuitenkin monissa asioissa tarjolla niin paljon mahdollisuuksia, että pieni ihminen hämmentyy helposti niiden edessä. Jäätyy niin, ettei tee mitään valintaa ja antaa asian lopulta vain olla. Ollakseen onnellinen ja auttaakseen muita on siis ainakin opittava luopumaan asioista. Muuten elämä kuluu loputtomien eri vaihtoehtojen vatvomiseen.

Olen valmistunut lääkäriksi pari vuotta sitten. Sen jälkeen olen ihmetellyt ja opetellut lääkärintöitä eri erikoisaloilla (terveyskeskuksessa, sisätaudeilla, neurologialla, psykiatrialla, anestesiologialla ja pientraumalla) työskennellen sekä jatkanut jo opiskeluiden ohessa aloitettua väitöskirjaprojektiani farmakologian laitoksella. Lääkärinammatti tarjoaa hyvät mahdollisuudet ihmisten auttamiselle. Se on hienoa ja olen siitä kovin kiitollinen. Lääkärintöitä voi kuitenkin tehdä useilla eri tavoilla ja viime aikoina olenkin pohtinut missä oikein haluaisin pidemmän päälle työskennellä.

”Yleislääkäriys” voisi olla hyvä valinta. Erikoisalana olisi siis yleislääketiede ja tavoitteena tulla hyväksi lääkäriksi. Terveyskeskuslääkärinä olisi mahdollista vaikuttaa sekä ihmisten fyysiseen, että henkiseen, hyvinvointiin. Parhaimmillaan voisi myös auttaa ihmisiä oivaltamaan asioita. Kovin syvällisiin keskusteluihin terveyskeskusten vastaanotoilla ei valitettavasti läheskään jokaisen potilaan kanssa kerkiä syventymään. Varsinkin kun nykyään lähes joka paikassa kannustetaan kovasti (ainakin näennäiseen) tehokkuuteen. Helsingin alueen terveyskeskuksissa tämä tarkoittaa ”nuppitaksaa”; mitä enemmän potilaita päivässä katsoo, niin sitä enemmän ansaitsee. Saa siis olla tarkkana itsensä kanssa ettei käy ahneeksi ja ala tekemään työtä pelkät käyntipalkkiot silmissään. Jos potilaskontakteista tulee pinnallisia, niin myös työn mielekkyys kärsii. Ja kuten jo todettua, niin mikäli asioita ei tee tietoisesti ja täydellä sydämellään, niin samalla myös koko tämä muu sirkus menettää merkityksensä.

Yleislääketieteen erikoislääkärinä voisi myös päästä vaikuttamaan terveydenhuoltojärjestelmämme rakennetta ja toimintaa koskeviin kysymyksiin. Varsinainen terveyskeskuslääkärintyö on monilta osin (usein varsin näkymätöntä) sairauksien ennaltaehkäisyyn tähtäävää toimintaa. Eli itse asiassa juuri sellaista toimintaa johon yhteiskunnassamme tulisi useilla eri osa-alueilla panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Tämä olisi järkevää myös kansantaloudellisessa mielessä. Mm. aikuisiän diabeteksen aiheuttamien elinkomplikaatioiden (sydän- ja aivoinfarktit, munuaisten vajaatoiminta, näön heikkeneminen, infektiot, jne) hoito sekä masennuksen seurauksena lisääntyneet työkyvyttömyyseläkkeet syövät jo nykyisellään pitkän pennin yhteiskuntamme yhteisestä kirstusta.

Yleislääketieteessä olisi myös useita muita, astetta vähemmän maailmaa syleileviä, hyviä puolia. Töitä olisi lähes varmasti tarjolla ja halutessaan voisi tehdä myös lyhyempää työviikkoa. Työt olisivat päivätyötä. Toivon, että tulevaisuudessa minulla on vielä oma perhe ja lapsia. Mahdollisuus hyvään työnhallintaan olisi siis hyvä asia myös sitä ajatellen. Ja niin kauan kuin lapsia ei ole, niin vapaa-aikansa voisi käyttää ihan samojen asioiden (oman ja muiden hyvinvoinnin) edistämiseen myös muilla tavoin kuin töitä tehden. Viettää siis aikaansa perheen ja ystävien kanssa, liikkua ja meditoida sekä tehdä erilaisia vapaaehtois- ja järjestöhommia. Voisin myös palata tekemään voimisteluvalmentajan hommia muutamaksi tunniksi viikossa. Houkuttelevaa.

Kaksi muuta erikoisalaa, joita olen miettinyt, ovat psykiatria ja neurologia. Isolta osin kiinnostus niitä kohtaan kumpuaa, siitä että ihmisen mieli ja aivot ovat todella mielenkiintoisia asioita. Tietoisuutta ei kukaan oikein osaa selittää. Viime vuosina kuvantamismenetelmät ja molekyylibiologia ovat kehittyneet huimasti ja useita ihmismielen ilmiöitä on opittu ymmärtämään myös niistä näkökulmista. Sekä neurologian, että psykiatrian puolelta löytyisi varmasti lukuisia mielenkiintoisia ilmiöitä tutkimustyötä ajatellen.

Entä sitten nykyinen tutkimusprojektini? Olen aloittanut tutkimuksen parissa työskentelyn jo opiskeluiden alkuvaiheessa. Tämän loppuvuoden ensisijainen tavoite työkuvioiden suhteen onkin väitöskirjaprojektini viimeistely. Kalorirajoituksen (eli ”nälkäkuurin”) ja munuaisvaurion tutkiminen ovat olleet monilta osin varsin opettavaista puuhaa. Artikkeleita lukiessani ja kirjoittaessani olen ainakin oppinut arvioimaan tieteellisen tiedon luotettavuutta paremmin. Toivon mukaan tästä projektista on sen lisäksi myös ihan konkreettista hyötyä jonkun ihmisen terveydelle joskus tulevaisuudessa. Arvostan lääketieteellistä tutkimusta ja mielestäni koko ihmiskunnan tulisi panostaa tieteeseen ja tutkimukseen huomattavasti nykyistä enemmän. Projektin edetessä olen kuitenkin heikkoina hetkinä ajoittain miettinyt, että eikö tämän monen vuoden työpanoksen voisi käyttää järkevämminkin. (Vaikka toki se on siis tullut käytettyä ihan riittävän hyvin tälläkin tavoin.) Tutkimusmaailmassa on kuitenkin omat ongelmansa ja epäkohtansa. Monilta tutkijoilta löytyy aitoa kiinnostusta, jopa intohimoa, omaa aihettaan kohtaan. Lääketieteellisillä lehdillä ja lääketeollisuudella on kuitenkin aivan liian iso valta määrätä mitä tutkitaan. Ja mitä julkaistaan. Se vääristää (tieteellistä)maailmankuvaa. Toivon mukaan entistä isompi osa tutkimustuloksista tullaankin tulevaisuudessa julkaisemaan kaikille avoimissa, ns. open access, tietokannoissa. Ja toivottavasti myös tutkimusrahoitusta tullaan saamaan entistä enemmän myös muualta kuin lääketeollisuudelta. Tällä tavoin tästä hienosta ihmiskunnan ymmärrystä kasvattavasta systeemistä saadaan entistä parempi. Mutta kävipä niin tai näin, niin väitöskirjaprojektini valmistuttua otan oman lusikkani tästä sopasta pois ainakin toviksi.

Tämän hetkinen suunnitelma on siis seuraava; väitöskirjaprojekti loppuun ja sen jälkeen loppuvuodesta hyväksi (yleis)lääkäriksi oppimaan. Ja jos yleislääkärinä ei syystä taikka toisesta kiinnosta työskennellä, niin uusi arvio tilanteesta ja samalla asenteella esimerkiksi psykiatrian pariin touhuamaan.

Tekstin otsikkona on; ”Mitä haluan tehdä isona?”. Tähän loppuun on siis hyvä muistuttaa itseään vielä siitä, että teen jo nyt elämässäni isolta osin juuri niitä asioita joita haluankin tehdä. Ihmismielellä on kyky suunnitella tulevaa ja maalailla kauniita mielikuvia. Tämän hienon kyvyn kääntöpuolena on olemassa vaara, että elää jatkuvasti ”sitten kun” elämää. Elämämme tapahtuu kuitenkin joka hetki juuri tässä ja juuri nyt. Nykyhetki voikin jäädä kokonaan kokematta jos elää jatkuvasti vain mielikuvissaan. On siis viisasta pyrkiä elämään tietoisesti ja olemaan läsnä omassa elämässään. Sekä elämään päivittäistä elämäänsä jo nyt sellaisena ihmisenä kuin haluaisi olla myös ”isona”.

“It is better to travel well than to arrive.”

-Buddha